sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kodinhoitohuone

Eilen saatiin kodinhoitohuoneen kalusteet paikoilleen. Eteisestä tultaessa oikealla puolella on ensin kolme korkeaa kaappia, joista ensimmäiseen tulee pyykkikuilua pitkin pyykit...
Seuraavana on sitten pesukoneen paikka, kaappi, laatikot ja allaskaappi.


Hanakin laitettiin jo tuohon, mutta toki vedet saa vielä hetken odottaa putkimiestä...


Vasemmalla puolella on sitten pesuhuoneen oven ja ulko-oven välissä tällaiset kaapit. Ensin pieni istumataso, jossa voi vaikka saunan jälkeen hetken istuskella tai sitten ulos lähtiessä laittaa kenkiä jalkaan...


Tasoksi valittiin tummanharmaa laminaatti. Aloin jo joku päivä empiä, että olisko sittenkin pitänyt laittaa tännekin samaa tasoa kuin keittiöön ja vessoihin, mutta nyt kun näin tän livenä paikallaan, ni oon tyytyväinen. 
Liikkeessä taso näytti hyvinkin kylmältä harmaalta, mutta tässä tilassa se on paljon lämpimämmän olonen ja yhdistyy kivasti tapetin tummanharmaisiin kuvioihin. 


Keittiössä on liesituuletin paikoillaan. Vielä tarvii hieman eristyksiä ja lopuks otetaan toki tuo sininen muovi pois, mutta taas on tämäkin huone askeleen lähempänä valmistumista. :)



Eilen kävin myös laittamassa tilaukseen vauvan huoneen tapetit. Parille seinälle tulee samaa harmaata kuin isosiskonkin huoneessa, mutta pari muuta seinää odotteli sukupuolen selviämistä ja nyt kun sieltä toinen prinsessa tuli, niin värisävyksi valikoitui yllättäen vaaleanpunainen. ;)

Illalla laitettiin vielä kodinhoitohuoneeseen väliovi ja alakerran muutamaan välioveen kahvat paikoilleen...
Tää nurkka näyttää nyt ihan oudolta. Vasen menee portaikon alle vaatekomeroon ja oikea ovi kodinhoitohuoneeseen...



4 kommenttia:

  1. Kivat sävyt kodinhoitohuoneessa! Me rempattiin viime keväänä kodinhoitotilat ja kattelinkin et teidän tasot sekä kaapinovet on melko lailla samanlaiset kuin meillä! Hyvä maku;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. :) Joo, luulen, että meillä taitaa olla hyvinkin samanlainen maku monessa asiassa. Teidän uus keittiökin näyttää niin hyvälle! :)

      Poista
  2. Heippa!

    Olen jonkin aikaa seuraillut blogiasi. Olemme itsekin rakentamassa omakotitaloa, ja on hauska seurata toisten rakennusprojektia. Tulemme teitä hitusen jäljessä sisustuspuuhissa, mutta eiköhän sitä kesäkuuksi päästä uuteen kotiin. :) Sulla on silmää sisustukselle. Kauniita materiaalivalintoja olette tehneet!

    -Hansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Meillä tosiaan on tavoite siirtynyt juhannuksesta toukokuulle. Minkälaista taloa rakennatte? Tsemppiä loppurutistukseen! :)

      Poista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)