maanantai 8. elokuuta 2016

Pieni ihminen

Meidän kesäloma on kulunut nopeasti. On vietetty lomaa perheenä, on vähän matkustettu lähikaupungeissa, on käyty uimassa, vietetty aikaa leirillä, ja annettu aikaa ystäville.


Joskus sitä pysähtyy miettimään, kuinka helppoa ja vaivatonta meidän elämämme täällä koto-Suomessa on. Valitamme siitä, kuinka aurinko ei tänään paistanutkaan. Olemme kiukkuisia, kun lapset ovat taas tapelleet koko päivän. Olemme harmistuneita, kun koti on taas sekaisin. Valitamme, kun taas kaupasta oli salaatit nahistuneita. Olemme surullisia, kun lomautukset kolahtavat kohdallemme työmaailmassa.


Mutta asioilla on aina kaksi puolta. Sen sijaan, että valitamme vesisateesta, voimme iloita, että luonto saa vettä. Kun lapset kiukuttelevat, saamme olla onnellisia siitä, että meillä on lapsia. Kiitollisia siitä, että meillä on perhe.


Sekainen koti on parempi kuin ei kotia ollenkaan. Usein unohdamme, että maailmassa on paljon ihmisiä, joilla ei ole kotia. Ei ole tyynyä, johon painaa päänsä. Tämä maailma on meitä lähempänä kuin ehkä huomaammekaan.


Ja entä sitten, jos tänään kaupassa ei ollutkaan tuoretta salaattia. Saan kuitenkin käydä kaupassa, minulla on rahaa ja voin syödä itseni kylläiseksi. En edes tiedä, miltä tuntuu, jos ei ole saanut ravitsevaa ruokaa moneen päivään...


Ja vaikka joutuisimme olemaan jakson lomautettuna työstämme, entä sitten. 
Jos se auttaa jotakuta jossakin, onko se ihan oikeasti minulta pois?


Elämämme on aika usein pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka niin helposti näemme vain ongelmat elämässämme. Toki ongelmia löytyy jokaiselta, eikä niitä voi vähätellä, mutta valitettavan usein elämämme keskittyy negatiivisten asioiden ympärille...


Kulunut kesä on laittanut minut miettimään asioita. 
Joitakin asioita hyvin syvällisesti.



Jos ympärilläni on ihmisiä, joiden elämä on ollut täynnä pelkoa, ongelmia, surua, ikävää, kuolemaa, mitä minä voin tehdä?


En voi kääntää selkääni ja olla välittämättä. Joku toinen ehkä tekisi niin. Sillä tavalla ei satuttaisi itseään niin paljon. Silloin ei tarvitsisi huolehtia muista. Ei tarvitsisi itkeä, lohduttaa...



Mutta tänä kesänä tärkein tehtäväni on ollut kuunnella, kannustaa, rohkaista ja rakastaa.


Se ei ole helppoa, mutta se on palkitsevaa.
Tässä suuressa pahassa maailmassa on vaikea osoittaa yksinäiselle, 
että juuri hän on tärkeä, rakastettu ja arvokas.


Kaikki eivät ymmärrä, miksi joku haluaa rakastaa täysin vierasta ihmistä.
Miksi hänelle pitäisi olla ystävällinen...?


Mutta vastaus on yksinkertainen:
Hän on vain pieni ihminen.
Yksin suuressa maailmassa.
Ja Jumala antaa sen rakkauden, 
joka hoitaa, parantaa ja eheyttää rikki menneen sydämen.

Sitä rakkautta olen tänä kesänä saanut osoittaa ihmisille ympärilläni.
Ja siitä rakkaudesta haluan todistaa sinulle.



Ihanaa loppukesää!

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Viikonloppuyllätys

Reilu viikko sitten sain rakkaaltani ohjeeksi pakata laukut viikonloppua varten. Mukaan piti varata juhlavampaa pukeutumista, mekkoja. Ei uikkareita, ei urheiluvaatteita. Lapsille oli järjestetty yökyläpaikat. Olin hieman jännittynyt. ;)



Kävin läpi mielessäni vaihtoehtoja, mutta enhän mä niitä keksinyt.
Isäntä tuli hakemaan mua töistä, ja sitten mentiin. Suunnattiin kohti Tamperetta, mutta siitäkin oli kuulemma vielä useampi kymmenen kilometriä. Mulla ei ollut aavistustakaan.



Muutamaa kilometriä ennen määränpäätä näin sitten tiekyltin "Vanajanlinna", ja vasta silloin alkoi raksuttaa.




Aivan mieletön tunnelma ja hulppeat puitteet! 
Olin ihan mykistynyt. Vaikka tällaisia ylläreitä tuleekin hyvin harvoin, niin kyllä ne sitten ihan todella yllättää!




Kiertelimme linnaa sisältä ja ulkoa, ja ihastuin niin tuohon vanhaan punatiileen.


Alueella on valtavat golf-kentät. Harmi vain, sitä lajia ei oo tullut harrastettua. Lääniä olis kyllä ollut.

Sisällä puitteet oli linnan arvokkuuden mukaiset.



vastaanottoaula

Sali alakerrassa, biljardihuone ja allassali sijaitsivat vieressä

Kolmen ruokalajin illallisen valmisti Top Chef -kokki, ja mä räpsin kuvia. Tarjoilijalle totesin, että täytyy ottaa taiteesta kuva, kun hän toi leivän ja voin pöytään. Siihen tuo murtaen suomea puhuva tarjoilija naurahti, että niin, tämähän on vasta voita! :D









Kyllä oli niin äärettömän maistuvaa ruokaa. Raaka-aineet maistui puhtaina, mutta silti niin paljon kaikkea ekstraa...

Matka jatkui, ei kylläkään kuvan limusiinilla, Hämeenlinnan keskustaan.




Sattumalta tuona viikonloppuna oli Hämeen linnassa Heavy Metal -haarniskanäyttely ja siihen liittyen myös hevosturnajaiset. Pääsimme siis myös katselemaan niitä.


Entisaikaan on ihmiset tainneet olla aika lyhyitä.


Kapea porraskäytävä ylös ja alas.
Taidokkaasti kuvioituja haarniskoja. Oik.yläk. kuviossa Jeesus ristillä. Tuolla haarniskalla oli kristityt taistelleet muslimeja vastaan.


Ikkunat oli todella valloittavia. Pieniä, mutta tulvivat valoa.



Kilpailua peitsin ja miekoin. Hurjaa touhua.





Kuninkaan salin kattoa.


Markkinahumua.


Käymisen arvoinen paikka.

Kotiin päin palattaessa pysähdyttiin vielä Aulangon näkötornille, jossa mulle meinas iskeä ihan paniikki. En tiedä, että mulla olis korkean paikan kammoa, mutta siellä se iski. Pienen odottelun jälkeen sain kuitenkin kerättyä rohkeuden ja kiipesin huipulle.



Toinen pysäkki kotimatkalla oli ihana Metsänkylän navetta. Tuolta navetan pihalta näkyi näkötornikin korkealla puiden latvojen yläpuolella.




Näihin kavereihin, alpakoihin, ihastuin täysin.




Ihanaa takkatulen lämpöä sisällä navettapuodissa. 
Navetasta löytyy kaikkea vanhaa, mitä talon rakentamiseen ikinä voi tarvita.


Ovia, ikkunoita, sähkötarvikkeita, työkaluja, kylttejä, tiiliä, kaakeliuuneja, vesisäiliöitä, puuhelloja...




Domus Classican puolelta löytyi vanhannäköisiä mutta uusia sähkötarvikkeita yms.


Kierroksen kruunasi yks söpöimmistä vessoista pöntön käyttöohjeiden kera.


Mä oon aika lailla vanhan lumoissa, mutta myöskin tuon isännän lumoissa. ;)
Oli ikimuistoinen viikonloppu.
Seuraavaa odotellessa... ;)