tiistai 29. huhtikuuta 2014

Etukäteisvappu :)

Vähän viriteltiin vapputunnelmaa jo serpentiineillä tänään.
Esikoisella oli serkkupoika leikkikaverina. Leivottiin yhdessä vähän valkosuklaapikkuleipiä.


Serkukset leivontapuuhissa.


Leivonnan lomassa lapsoset leikki ahkerasti. Kuuntelin huvittuneena alakerrassa, kun opettajaperheiden lapset leikkivät ylhäällä, mitäs muutakaan kuin koulua. Oli meidän neiti joutunu oikeen jälki-istuntoon. "Ei vielä saa tulla piiiitkään aikaan", kuului opettajan komento. :D Tiedä sitten, mitä pahuuksia oli tehnyt. :)


Keksit, muffinit ja mummonmehulimpparit maistuivat hyvällä halulla.





Leppoisaa vapputunnelmaa!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pihalla

Pihatyöt on aloiteltu.
Tässä vähän näkymää leikkipiha-alueesta ennen töiden aloittamista.




Etupihalla ei siis ole vielä muuta kuin nuo viime syksynä nostellut kivet tuossa kiveyksen reunalla.


Pihaan tultaessa jää toiselle reunalle isohkot kallioalueet. Näitä haluan hyödyntää jotenkin kivasti istutusten kanssa, mutta suunnitelmat ei oo vielä juuri edenneet.



Ja pihatien päässä on oja, joka pitäisi aidata niin, ettei jalkapallot tai lapset putoile sinne. Nyt siinä on ollu raksa-ajan nuo kolme aitaelementtiä ja verkkoaita, mutta jotain vähän harkitumpaa siihen tarvis laittaa...


Tässä on tällanen alue, mihin vois sijoittaa esim. polttopuuvaraston ja mahdollisesti vaikkapa kompostin.


Mutta hommat aloiteltiin siis tuolta leikkipihan puolelta. Keinujen alle laitettiin haketta, kun ensin oli saatu kaivettua sieltä iso kasa kaameita kiviä pois. 


Leikkimökin vasemmalla puolella on siis keinut ja oikealla puolella tällanen alue, mikä jää varmaan lähinnä nurmikolle...


Keinujen edestä kaivettiin niitä kiviä, ja sitten poistettiin tällanen kanto. Nyt sen alueen voi saada nurmikolle, kun vaan hieman tuo maata siihen vielä...


Kun kanto saatiin pois, alue näyttikin jo vähän siistimmältä. Keinujen edessä oli myös yks pieni mänty, mikä kaadettiin.


Syksyllä istuttelin elämäni ekat kukkasipulit maahan ja sieltä ne nyt on lähtenyt kasvuun. Jännältä tuntuu, mut toisaalta luulen, et tähän voi myös hurahtaa. :D


Lasiterassin puolella on nyt sitten tämänhetkinen projekti. Lasiterassille laitetaan varmaankin terassilaudasta lattia ja vaikka sitä katettua terassia on ihan kivasti, niin ajattelimme kuitenkin tehdä vielä sen eteen perinteisen terassin, jonne voi sijoittaa ruokailuryhmän.




Tällä kertaa tällaiset hyvin nopeat kuulumiset meiltä. Nyt vedän takin päälle ja painun takas pihalle. Aurinko paistaa, lämpötila parissa kympissä ja pikkuneiti päikkäreillä.
Taidan kasailla uudet terassille tulevat tuolit valmiiksi, jos vaikka päiväkahvia pääsis niissä juomaan. :)

Auringonsäteitä myös sinne! :)

torstai 17. huhtikuuta 2014

Herkkuresepti :)

Tätä herkkua ei voi olla testaamatta!
Joitakin muffinireseptejä oon tänne laittanut, mutta tää on ihan omaa luokkaansa.

Mokkaiset mutakakkumuffinit

2 munaa
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
1 rkl kaakaojauhetta
2 ½ dl vehnäjauhoja
150g voita, sulatettuna

Mokkatäyte
50g voita
1 tl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl kaakaojauhetta
1 dl keitettyä kahvia
1 dl kuohukermaa



1. Vatkaa munat ja sokeri yhteen kulhossa (ei kuohkeaksi). Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
2. Täytä muffinivuoista 3/4 taikinalla.
3. Paista uunissa 200 asteessa 10-14 minuuttia. Muffinien keskus vajoaa kuopalle jäähtyessään.
4. Täyte: Sulata voi kattilassa. Lisää loput ainekset ja sekoita sileäksi tahnaksi, joka saa kiehua muutaman minuutin, jotta se sakenee. Anna jäähtyä hieman.
5. Kaada vähän mokkatäytettä muffinien kuoppiin. Laita muffinit kylmään hetkeksi, jotta täyte kovettuu hieman. Tarjoile kermavaahdon kera. (Leivotaan-lehti 2/2014.)


Nopeat ja niin herkulliset. :)


Oon tehnyt näitä nyt pari kertaa. Ekalla kerralla ilman mokkatäytettä, ja toimivat ihan pelkän kermavaahdonkin kera. Toisella kerralla tein täytteen (kuvassa), mutta en laittanut jääkaappiin, koska mielestäni mutakakkumuffinit ovat parhaimmillaan huoneenlämpöisinä tai hieman lämpimämpinäkin. :)


Loppuun vielä realitykuva meidän valmistautumisesta pääsiäiseen. :)



Muistetaanhan se paras juttu tässä pääsiäisessä, miksi tätä oikeastaan vietetään. Ja vaikkapa ihan hetkeksi hiljentyen sen asian äärelle... :)
Siunattua pääsiäisen aikaa sulle! 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pihapohdintaa ja muita mietteitä


Moikka!
Kovasti on kiirettä pitänyt eikä oo meinannut ehtiä postailla.
Kaikenlaisia projekteja menossa seurakunnalla ja vähän muitakin uusia kuvioita. Huomenna olis taas sellanen huippu lastentapahtuma, ja sitä oltiin rakentelemassa eilen.


Uusista kuvioista voin kertoa sen verran, että sain tuossa muutama viikko sitten jännittävän puhelun.
Mua pyydettiin syksyllä töihin!!
Ja on kyllä todettava, että tässä on niin täysin Taivaan Iskän sormet mukana pelissä, et ei voi kun ihmetellä!
Oon koko ajan sanonut, että oon tyttöjen kans kotona, mut JOS nyt jostain tulis hyvä työtarjous, ni kai sitä tarvis harkita. En siis ees hakenu työtä!


No, sain ruhtinaalliset kolme päivää aikaa päättää, otanko paikan vai en. :)
Päätös tuli kuitenkin nopeesti: tottakai otan, jos kerran kotoa soitetaan töihin!
Sitten alkoikin hoitopaikan selvittely.

Liki miljoonan puhelun jälkeen saadaan nyt tytöt toisen kunnan puolelle samaiselle perhepäivähoitajalle, jolla esikoinen oli ennen vauvaa ja muuttoa! Tältä hoitajalta vapautuu syksyksi juuri kaks paikkaa, ja juuri sitä toivoin! Ei voi käsittää, kuinka Iskä järkkää asiat meen puolesta! <3
Terkut sinne hoitotädille! :)


Työkuvioni tulee vähän muuttumaan, mutta oikeastaan odotan tätä uutta juttua aivan innoissani!
Opehommissa siis jatkan kyllä... :)


Sitten vähän taloon, tai oikeestaan pihaan...
Kertokaapa ideoita, mitä tälle pihalle vois tehdä ja mitkä kasvit on ihan must!

Matto- ja pyykkiteline on siis etupihan puolella kallioiden reunassa. Sen alle on suunnitteilla jokin kiveys, ni hieman helpottuu tuo homma. Pihaa rajataan noilla isoilla kivimurikoilla...


Toisella puolen taloa onkin sitten näin jyrkkää rinnettä. Miten tähän sais järkevästi pengerryksiä?
Tuo iso tumma möhkäle on kivi. :)
Terassia on ainakin tulossa vielä ihan ilman katostakin...


Ja vielä hieman alempaa kuvattuna tien reunassa on hieman lisää näitä kivenmurikoita. :)


Talon laittaminen on edistyny taas ainakin siltä osin, että isäntä laitto kaikkiin ikkunoihin nuo ristikot paikoilleen. Tuli aikas kivat!!



Ja koska noita ikkunoita on ja pestävää riittää, annan vinkin niille, jotka ei myöskään niin tuosta ikkunanpesusta nauti. :)
Sain kullalta kauppatuliaisina joku päivä tällasen pesimen.


Suihkutetaan pesuaine, hierotaan tuolla sienellä, ja imuroidaan isommalla pömpelillä vedet ikkunasta. 
Ei valumavesiä pitkin lattiaa ja nopeesti puhtaat ikkunat!
En nyt tiedä onks tää laite ihan 10+, mutta ainakin paras tapa, mitä oon kokeillu.



Ja vähän vielä sisustuskuvia, jottei tää mee ihan jaaritteluks. :D






Ja loppuun vielä lempparihuoneestani muutama auringonpaisteinen kuva. :)








Pahoittelen postauksen jättipitkää sisältöä. :)
Kiva jos kuitenkin jaksoit lueskella loppuun asti.
Ja hei, kerropa mikä on sun suosikkijuttus puutarhassa. Mitä meidänkin siis kannattas miettiä?

Aurinkoa päivääsi!