keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kevät ja ompeluksia

Nyt on varmaan blogihistorian yks pisimmistä postausväleistä. Anteeks vaan kovasti...
Arki on niin vienyt mennessään, että ei oo vaan iltasin jaksanut latailla tänne mitään. Kuvia on kuitenkin tullut harvakseltaan räpsittyä.


Vanhoista farkkuleggareista piti ommella Adalmina-nukelle leggarit, mutta nukkeäiti sai housujen valmistuessa idean henkseleistä ja napeista, ja siitä sitten innostuin tekemään tällaisen farkkuhaalarin.




Pääsiäisestä on sen verran vähän kulunut aikaa, että vielä voi laittaa parit pääsiäiskuvat. ;)



Isännällä oli tässä joitakin aikoja sitten syntymäpäivä. Suunnitelmissa oli kyllä juhlia sitä vähän isommallakin sakilla, mutta isännän ollessa juuri tuolloin järjestyksenvalvojakurssilla, jäi suunnitelmat odottamaan muuta ajankohtaa... ;)

Lapset saimme kuitenkin yökylään ja ehdimme herkutella kolmen ruokalajin illallisen itse tehden.


Alkuruokana oli parmankinkkuun käärittyä parsaa kermaisessa kastikkeessa.
Pääruuaksi tehtiin uunijuureksia ja sisäfilepihvejä.


Ja lopuks herkuteltiin tyrnipossetilla. 
(Ohje Master Chef -keittiöstä)

Tyrniposset
• 4 ½ dl kuohukermaa
• 1 ½ dl sokeria
• ¾ dl tyrnimehua
 
koristeluun
• tyrnimarjoja
 
1. Kiehauta kerma ja sokeri. Hauduta 5 min.
2. Lisää tyrnimehu ja keitä vielä 5 minuuttia.
3. Kaada laakeisiin astioihin ja anna hyytyä kylmässä.
 
Tyrnigeeli
• 1 dl tyrnimehua
• ½ dl sokeria
• 1 ½ liivatetta
1. Kiehauta tyrnimehu ja sokeri. Lisää liotettu liivate ja kaada ohut kerros tyrnilientä hyytyneen possetin päälle. Hyydytä hetki kylmässä.
 
Hunajakenno
• 40 g hunajaa
• 70 g glukoosia
• 200 g sokeria
• 30 g vettä
• 10 g soodaa
 
1. Mittaa kattilaan hunaja, glukoosi, sokeri ja vesi. Keitä 160 asteeseen lämpömittaria käyttäen. 
2. Lisää sooda ja sekoita ja kaada vuokaan silikonialustan päälle. Anna jäähtyä. 
3. Rouhi jäähtyneestä kennosta veitsellä palasia.
 
Suklaamurupaistos
• 60 g vehnäjauhoja
• 10 g kaakaojauhetta
• 70 g voita
• 70 g sokeria
• 50 g mantelijauhetta
• 40 g kaakaonibsejä
 
1. Kuutioi kylmä voi. Sekoita kaikki aineet yleiskoneen kulhossa melaa käyttäen. Kun seos on murumaista lopeta sekoittaminen. 
2. Levitä murut pellille leivinpaperin päälle ja paista 170 c noin 20 minuuttia, kunnes on saanut kauniin paistopinnan. 
3. Laita hyytyneen possetin päälle lusikallinen suklaamurupaistosta, hunajakennoa sekä muutama kokonainen tyrnimarja.


Tuo jälkkäri oli kyllä niin herkkua, et sitä on tehty jo uudelleenkin...

Nyt meillä vietellään sairaslomaa, mutta positiivista on se, että kuumeinen pikkupotilas on melkoisen virkeä ja äiti ehti tehdä jopa Ella-vauvalle mekon ja kestovaipan.




Kauan kaapissa odotellut pöllökangas on houkutellut pikkuneitiä. Tein siitä hänelle pääsiäisenä mekon, ja nyt sai sitten vauvakin samanlaisen.


Nuken peitto oli myös "tilaustyö" pikkuäidiltä. Se valmistui jo joitakin aikoja sitten...



Nyt on päikkärit nukuttu, joten palaillaan taas.
Kiva, kun käytte lueskelemassa, ja kiva, kun jätätte kommenttejakin! :)





4 kommenttia:

  1. Tosi kivoja käsitöitä oot jälleen värkkäillyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Aina sitä on joku projekti, mut kun muistais vaan laittaa tänne muistiin. :D

      Poista
  2. Kauniita käsitöitä olet tehnyt. Ihana idea on nuo pitsit pikkutytön mekon hihoissa ja helmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Joo, noita pitsejä on laatikossa metri tolkulla, ni melkeinpä joka juttuun tulee niitä lisäiltyä. :D

      Poista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)