torstai 6. helmikuuta 2014

Vauvantuoksua

Aivan aluksi haluan kiittää kaikkia ihania ihanista kommenteistanne edelliseen postaukseen.
Klikkailkaahan itsenne lukijaksi, koska on aina kiva tietää, keille täällä kirjoittelen. <3


Meillä on tullut tuttavapiiriin niin poika- kuin tyttövauvakin ja muutaman viikon sisään niitä pitäis tulla vielä muutamalle muullekin. Kaikkia vauvajuttuja on ihana käydä ostamassa, mutta sitten kun perheeseen on tullut jo toinen (tai useampi) lapsi, vaatteita ja muuta on jo säästössäkin.
Ystävälleni syntyi tyttövauva, jolle ostin kesää ajatellen ihanan "farkkumekon".
Kortti on omaa käsialaa. Vauvakortteja on ihana suunnitella ja tehdä.


Kortti on melko yksinkertainen. Korttipohjalle teippailtu kukkapaperi, jonka reunat kävin vaaleanpunaisella leimasinmusteella läpi.
Big Shot -leikkurilla tein tuollaisen sydännauhan vaaleanpunaisesta paperista sekä valkoisesta tuon ison sydämen. Kukat ja lehdet sekä tuttipullo on valmiita liimattavia koristeita. Kulmiin vielä koristukseksi aiemmin esittelemääni "helmiliimaa".


Ja tytöillemme syntyi uusi pikkuserkku. Tätä pikku prinssiä pääsemme tapaamaan ensi viikolla.
Pikkumiehellä on isoveli, joten uskon, että vaatevarasto ei tarvitse paljon täydennystä.
Löysinkin ihanan valkoisen vauvapeiton, jossa on kauniit palmikkokuviot.


Kortti on idealtaan hyvin samanlainen kuin tuo vaaleanpunainen versio ylempänä.



Ja voitteko kuvitella, että meidän oma pikkuvauvamme täyttää parin viikon sisällä jo vuoden.
Nyyh, mihin tää vauva-aika on oikeen kulunu?
Tuo meen pieni prinsessa opettelee kävelemään. Saa nähdä, opitaanko ennen synttäreitä... :)
Sanojakin on vähän alettu harjoitella. Vielä niitä ei kylläkään juuri tule.
Saan siis vielä ainakin hetken uskotella itelleni, että tuo neiti on ihan pikkunen vauva... ;)

Meillä pidettiin muuten jokin aika sitten unikoulua, ja vitsit, että se on parantanu elämänlaatua! Neiti nukkuu nyt noin 12 tunnin yöunet heräämättä! Kannustan kyllä kaikkia muitakin tuohon unikouluun...



Musta on jotenki hämmentävää, mutta samalla myöskin hienoa, että teitä vierailijoita käy täällä päivittäin niin paljon. Kiitos kun taas poikkesit tänne!
Lähiaikoina on luvassa varmaankin jotain arpajaisjuttuakin, joten oo kuulolla. :)

Ja eräästä jännittävästä sisustusjutustakin kertoilen pian. 
Pääsin leikkimään sisustussuunnittelijaa, ja ai että oli hienoo... ;)



7 kommenttia:

  1. Aivan ihania vauvajuttuja ja tuo edellisen postauksen piironki on niin helmi! Aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo pikkusten jutut on kyllä aina niin söpösiä! Tuon peilipöydän löysin K:päästä. En ees tienny, että siellä on myös wanhaa tavaraa... ;)

      Poista
  2. Vauvauutiset on niin ihania!! Mä sain eilen että tänään vauvauutisia ystäviltä, ihan mieletöntä!! Marraskuussa, joulukuussa ja tammikuussa on syntynyt ystäville vauvoja, ja vielä on ainakin 4 tulossa :) Aaah!!

    VastaaPoista
  3. Ihania kortteja olet tehnyt! :) voi meilläkin juhlitaan kuukauden päästä 1-vuotissynttäreitä. Meillä vauva tuntuu hävinneen, ku tyllerö kävelee jo pitkiä matkoja. Kauheesti juttelee, mut sitä omaa vauvakieltään :D

    VastaaPoista
  4. Onpas kauniita kortteja, minustakin tuli 20.1.2014 kolmanelle mummo, tyttäreni sai toisen pojan..ja poikia on nuo kaikki mutta niin kultaisia ja ihania :)
    Liityin myös lukijaksesi ihana alkaa seurata sinun blogiasi :)

    VastaaPoista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)