torstai 2. tammikuuta 2014

Yhtä juhlaa

Vuosi vaihtui mukavissa merkeissä.
Ystäväperheemme oli meillä yökylässä. Isäntä laittoi pihvi-illallisen aikuisille.
Illalla paukuteltiin raketteja vähän valikoivalla suosiolla. Pienimmät huusi ja isommilla lapsilla oli kuulosuojaimet, koska rakettien ääni oli kuulemma kovin pelottava. :)
Täällä meillä ei sitten muiden raketteja näkynytkään, koska tuo muu asutus on sen verran kaukana...


Lasten lopulta nukahdettua aikuiset pääsivät herkuttelemaan.
Sain joululahjaksi uuninkestäviä pikkukulhoja sekä liekittimen, jotka pääsivät testaukseen.
Iltaherkkuna oli Créme Brûlée, josta tuli mun uus lempparini. Nam.

Créme Brûlée
4 annosta

2 dl kuohukermaa
½ dl maitoa
½ dl sokeria
½ vaniljatankoa
pala sitruunankuorta
3 keltuaista

kuorruttamiseen n. 1 ½ tl sokeria / annos

1. Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen. Mittaa kerma, maito ja sokeri kattilaan. Halkaise vaniljatangon puolikas pitkittäin, raaputa siemenet kermamaitoon ja laita tangonpuolikkaat myös joukkoon. Pese sitruuna, viillä kuoresta suikale ja lisää kattilaan.
2. Kiehauta seos ja nosta kattila liedeltä.
3. Vatkaa keltuaisten rakenne rikki. Poista kermamaidosta vaniljatangon puolikkaat ja sitruunankuori. Kaada kuuma neste munien joukkoon samalla sekoittaen.
4. Jaa seos uuninkestäviin vuokiin ja nosta vuoat uunipannuun, jossa on kuumaa vettä vuokien puoliväliin asti.
5. Kypsennä vanukkaita 150 asteessa uunin alatasolla 50-60 minuuttia, kunnes vanukas on hyytynyt.
Jäähdytä ja pidä jääkaapissa tarjoiluun asti.
6. Ripottele ennen tarjoilua vanukkaiden päälle sokeria ohuehko kerros. Paahda sokeri ruskeaksi liekittimellä. (Paahtaminen onnistuu myös uunin grillivastuksia käyttäen, ks. linkki.)
(Ohje kopioitu täältä.)



Itse en oo kyseistä herkkua missään maistellut, mutta arvovaltainen raati luokitteli sen ihan ravintolatasoiseksi, heh... ;) Kulhot siis liki nuoltiin tyhjiksi. Hyvää oli!


Tänään juhlinta jatkui synttäreiden merkeissä.
Esikoinen syntyi neljä vuotta sitten vuoden ekana lapsena silloisella paikkakunnallamme.



Juhlavieraina olivat molemmat isovanhemmat ja toinen tädeistä. Kavereiden kanssa juhlitaan viikonloppuna...
Tänään tarjoilut otettiin melko iisisti, mm. mutakakkua kermavaahdon ja itse tehtyjen ruusujen kera...

Kiitos teille kaikille ihanille lukijoille viime vuodesta! On huippua huomata, kuinka kävijämäärät kasvavat viikko ja kuukausi toisensa perään...
Uusia vakkarilukijoitakin on ilmestynyt joukkoon mukavasti! Lämpimästi tervetuloa! :)
Klikkailkaahan muutkin itsenne tuolta reunapalkista lukijaksi. On aina mukava löytää myös muiden ihaniin blogeihin...

Aurinkoista ja kaunista alkanutta vuotta sinulle! 

8 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä syötäviä:)
    Minäkään en ole koskaan maistellut tuota Creme Bruleeta, mutta nimi kuulostaa siltä että hyvää on.
    Ihanaa alkanutta vuotta sinullekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kyllä kokeilemaan tuota bruleeta. Ei ollu ollenkaan monimutkaista, ja maku oli herkullinen! :)

      Poista
  2. Creme Brulee on S:n bravuuri. :) Viime vuonna sai joululahjaksi setin vuokineen ja polttimen. On kyllä herkkua! :P Oikein hyvää alkanutta vuotta teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on työnjako niin, että mä teen jälkkärit ja makeet herkut ja isäntä ruuat. Sulla on vielä paremmin asiat. ;) Mukavaa vuotta myös teille!

      Poista
  3. Heippa, ja kiitokset kommentistasi blogissani. Löysin sitä kautta tieni tänne todella suloiseen blogiisi. Ihana koti teillä, ja suloiset lapsukaiset <3 Ja olipas herkut...kuola oikein rupesi valumaan :P Onnea myös synttärisankarille!

    Oikein ihanaa alkavaa vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! Taloa on rakenneltu itse parisen vuotta. Aika kova projekti, mutta onpa nyt sitten lopulta sellainen, mistä pitää! :) Sun blogias oon seurannu liki siitä asti, ku tänne blogimaailmaan oon eksyny, mutta enpä oo tainnu paljon aiemmin ees huomata kommentoida! Ihastellu oon sitten senkin edestä. ;)

      Poista
  4. Kauniit ovat nuo uudet vuokasi, ja brulee niissä näyttää tosiaankin herkulliselta! Minunkin mielestäni tällä ohjeella tulee ravintolatasoinen brulee, eivätkä kaikki paikat pääse edes tälle tasolle. Loisto-ohje siis :) (jostain lehdestä olen ohjeen napannut, en muista mistä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Onneks löysin tän ohjeen sulta! :) Ja kiva, kun tulit vierailulle.

      Poista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)