sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kiitollisuus

Mä en tiedä, onko teillä muilla bloggaajilla tätä ongelmaa, mutta musta tuntuu, että kuvia olis aina ihan liikaa.
Nytkin yritin karsia ja karsia, mutta aika paljon silti jäi.
Kertokaahan, jaksatteko te lueskella näin pitkiä postauksia. :)


Meillä on siirrytty jo juhlista seuraaviin ja sitäkin seuraaviin.
Tämä rouva vanheni taas vuodella, mutta onneks siihen kolmeenkymppiin on vielä vähän matkaa... ;)
Lahjaksi sain uuden puhelimen. Esikoinen halus myös antaa lahjan, ja käskin kuiskailla isille, että isi vois työmatkalla hakea valkoisia freesioita äidille esikoisen puolesta. Ja ihanan kimpun sainkin.


Meillä on myös "juhlittu" talon valmistumista. Paperit tulivat postissa tällä viikolla, ja nyt on sekä talo että autotalli virallisesti lopputarkastettu!
Vielähän sitä hommaakin vähän jäi, mutta ei mitään kovin mullistavaa enää. Tarkastus pidettiin 18.12.2013, eli saimme ison taakan harteilta ennen joulua pois. Molemmat oltiin kyllä miehen kanssa hyvinkin helpottuneita, kun talo meni ongelmitta läpi tarkastuksesta.
Talotehtaalta tuotiin ulkoseinät 19.12.2011, eli hyvinkin tarkkaan pari vuotta tuossa meni. Plus sitten kaikki pohjatyöt sun muut, jotka piti tehdä tietenkin aiemmin...



En pysty sanoin kuvaamaan sitä kiitollisuutta, minkä olemme velkaa mieheni isälle!
Reilut kaksi vuotta kuutena päivänä viikossa vaari on ollut auttamassa meitä rakentamisessa. 
Aina ei oo isä-poikasuhde tainnu rakentamisen lomassa kukoistaa, aina ei oo toista meinattu ymmärtää eikä oo hermo meinannu kestää puolin eikä toisin, mutta siitä huolimatta ovat joka päivä saaneet yhdessä työtä eteenpäin.
Nyt vois vaarin sanoja lainaten todeta, että talo taitaa olla jo kohta puolivälissä. ;)
KIITOS avustasi, vaari!!!

Samoin isot kiitokset ansaitsee mieheni äiti, joka on jokaisena raksapäivänä laittanut miehille ruuan ja hyvin usein mulle ja esikoiselle myös, sekä hoitanut lapsia rakentamisen aikana, siivoillut raksalla ja ties mitä muuta.  
Ilman niin mahtavia tukijoukkoja ei meen talo olis vielä valmis.
Ja ilman noin mahtavaa miestä mulla ei olis tällasta taloa! <3
Oot rakas!


Tässä on teille nyt tuoreita ulkokuvia. Autotallirakennus varsinkin on kokenut muutoksia. Koristelistoja naputeltiin paikoilleen ennen lopputarkastusta.
Pihavalot myöskin asenneltiin paikoilleen...


Autotallistakin tuli lopulta ihan kodikkaan näköinen, kun nuo ikkunalistat ja valot on paikallaan.
Kivijalalle tehdään ens kesänä vielä jotain...

Sitten tää isännän sisustama paikka meen talossa... ;) 
Ei vaan, tää on kyllä täysin miehen suunnittelema ja itse toteuttama, mutta kyllä meillä pitkälti on yhdessä sisustusvalinnat tehty.
Mä oon yleensä se, joka ehdottaa, mutta on tuo mies valinnu meille esimerkiks pari kattokruunuakin. Samanlainen maku sisustuksen suhteen on siis jotenkin muovautunu vuosien varrella.


Magnum-kiukaasta tulee ihanan kosteat löylyt. Ehkä hyvinkin epätyypilliset löylyt sähkösaunaksi...




Ja jotta ei juhlan aiheet lopu, niin meillä tuli tuon rakkaan kanssa eilen kymmenen vuotta siitä, kun laskemme aloittaneemme seurustelemaan. Noihin vuosiin on mahtunut paljon ihania hetkiä, ja oon kiitollinen Taivaan Iskälle, että on antanu mulle parhaimman miehen. <3


Täällä meillä on lopulta satanut lunta!
Tänään on tehty lumitöitä ja grillattu nuotiolla herkkuja. ;)
Tässä näkyy vielä autotalli-varastorakennuksen eteen tehty terassi.
Katoksen tolpat on vähän kesken, samoin räystään alusta...




Toivottavasti pakkaset pysyisivät nyt edes tovin, jotta ehdittäis nauttia tästä lumesta ja talvesta!

Ihanaa alkavaa viikkoa!




10 kommenttia:

  1. Voi, miten kaunis talo teillä on, paljon onnea talosta, synttäreistä ja yhdessäolostanne lämpöisesti:)
    Minusta kuvia ei ollut yhtään liikaa ja jaksoin hyvin lukea tekstit, oikein mielenkiinnolla ahmin niitä!
    Tulehan joskus käymään meilläkin.. mukavaa alkavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ettei postaukset oo susta tuntunu pitkiltä! :) Ja kiitoksia kaikista onnitteluista! Tää talo on kyllä sellanen, mistä oon aina unelmoinu. Ihanaa, kun unelmat voi joskus toteutua! <3 Ja kyllä, tuun vierailulle. Hiljattain teille löysinkin. :)

      Poista
  2. Teillä on ollut paljon juhlimisen aihetta, onnea:)
    Minusta oli kiva katsella kuvia, ei yhtään liikaa ja tekstitkin jaksoin lukea:) Jatka vaan samaan malliin!
    Ihana kuva tuosta lumisesta pyörästä<3
    Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva kuulla, että joku jaksaa lueskella turinoitani. ;) Itse ainakin välillä sortuu siihen, että jos jonkun blogissa on piiiitkät pätkät tekstiä ilman kuvia, ni ei aina jaksa keskittyä niitä lukemaan. Senpä vuoksi koitan laittaa lyhyet kappaleet kuvien väliin...

      Tuo pyörä on kahden euron huutokauppaostos, enkä luopuis mistään hinnasta. :)

      Poista
  3. Voi miten ihania kuvia!! *Huokaus* <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun jätit kommenttia. Teillä näyttää olevan vähän samanlainen taloprojekti takana. Täytyykin ajan kanssa lueskella blogiasi. :)

      Poista
  4. Voi miten kauniita kuvia ja miten kaunis talo! aivan ihana!!
    tänne on ehdottomasti lukijaksi liityttävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa joukkoon! <3 Ja kiitos kauniista sanoistasi. :)

      Poista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)