sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulumarkkinoilla

Tää viikonloppu on menny hyvinkin jouluisissa tunnelmissa.
Eilisen päivän vietin Tampereella Vapriikin valkea joulu -tapahtumassa.
Tapahtuma oli itsessään todella tunnelmallinen ja täynnä kaikkia jouluisia hypisteltäviä juttuja. Jotain tarttui mukaankin...


Mukavaa reissussa oli myös se, että matkakaverikseni sain Unikulman elämää -blogin Niinan. Todella mukava tutustua livenä. Kiitos loistoseurasta! <3 On se vaan hienoa kierrellä katselemassa sisustusjuttuja jonkun sellaisen kanssa, joka on aivan yhtä innoissaan kaikista pienistäkin ideoista, ja vielä kun on hyvin samanlainen maku...

Näpertelyideaksi ostin tällaisen virkatun hiutaleen...


Niittylä Homen pöydältä löysin tämän söpösen maljakon. Tuli vanhat lasiesineet mieleen tuosta kuvioinnista.
Blogin Niittylän lapset kautta pääset myös nettipuotiin.


Ja tällaisia ihania juttuja tuunailuun. Niistä lisää myöhemmässä postauksessa...


Tänään vietettiin aikaa joulumarkkinoilla täällä vähän lähempänä kotinurkkia...
Paikalla oli paljon käsityöläisiä sekä ihan ammattilaisyrittäjiä.
Havutöitä, villasukkia, leivonnaisia sekä paljon paljon muuta.
Kuulopuheitten mukaan markkinoilla kävi päivän aikana arviolta 10 000 kävijää, joten myös myyjiä oli hirmuisesti.


Jätimme pikkuneidin päikkäreille mummolaan ja ehdimme tehdä reissun juuri sopivasti päikkärien aikana.
Isompi neiti pääsi sitten vähän tutustumaan entisajan tapoihin.
Kävimme myllyssä vähän tutustumassa siihen, miten niitä jauhoja oikein saadaan...






Leineperin ruukki on noin 250 asukkaan kyläyhteisö, jossa on paljon vanhoja rakennuksia, ja se on suosittu matkailukohde. Siellä on paljon nähtävää ja koettavaa. Markkinoita ja muita tapahtumia siellä on pidetty ties kuinka kauan...




Sepän pajassa voi joskus nähdä työnäytöksiä. Myynnissä oli paljon taottuja esineitä.


Rakennukset itsessään on mielestäni jo ihania ja näkemisen arvoisia.


Monissa rakennuksissa oli myyntipöytiä sisällä.


Kojuja oli myös telttakatoksissa ulkona.
Alla olevia ihania pussukoita sekä tuttiketjuja sun muita oli myymässä vanha koulukaverini.
Ostin juuri viikko sitten tuollaisen pienen pussukan paikallisilta joulumarkkinoilta tältä kaveriltani. Nyt on kiva kuljettaa niitä kolikoitakin laukussa. :)
Ihania käsityönä valmistettuja juttuja... 


Tuttiketjujakin olen muutaman ostanut. Ovat tosi toimivia ja niin ihanan näköisiä. Jos kiinnostuit näistä tuotteista, kysele lisää. :) (Eikä tää suinkaan oo mikään maksettu mainos.)




Paikalla oli myös sisustusliikkeitä tuotteineen. 
Tässä muutama kuva ihanista joulutuotteista...




Ruukki sijaitsee kosken rannalla ja on perustettu jo 1771.



Pienet vanhat talot toimivat nykyisin myymälöinä, joissa on esimerkiksi käsityötuotteita myynnissä...



Tällainen fiilistely lumisessa maisemassa toi kyllä jotenkin todella jouluisen tunnelman.

Tunnelmallista alkavaa viikkoa! :)

4 kommenttia:

  1. Ompa kyllä ihanaa vanhanajan tunnelmaa.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin. Noissa pienissä myymälöissä oli niin nostalgista. Esikoinen siellä vähän ihmetteli, että miten sitä ruokaakin sitten laitettiin ennen vanhaan... Ja tuo lumi teki kyllä tunnelmasta vielä hienomman.

      Poista
  2. Kiitos itsellesi seurasta, oli mahtava tutustua ihan livenä. <3 Pitikin sulle vielä viestittää kiitokset mukavasta reissusta. :) Mun on myös pitänyt laittaa kuvia, mutta en ole saanut niitä vielä siirrettyä, joten jospa tässä joku päivä vihdoin saisin, tosin vähän jälkijunassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava reissu oli kyllä kaikkineen. Eiköhän aleta suunnitteleen jo seuraavaa reissua. ;)

      Poista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)