sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kesää muistellen

Heissan!

Oon ihan otettu siitä, että teitä lukijoita käy täällä blogissa päivittäin niin paljon.
Ja samalla oon pahoillani, että täällä on eletty pitkään aika hiljaiseloa.


Osasyynä sille on ehdottomasti se, että kaikenlaista ohjelmaa on vaan niin paljon, ettei aika riitä ihan kaikkeen, mutta osittain myöskin se, että elämässä on tän kesän aikana tärkeysjärjestys menny vähän uusiksi...


Yhtäkkiä ei ookaan tuntunut niin tärkeältä saada kaikkia ihania kuvia jaettua tänne, vaikka toki tää on hyvä talletuspaikka kaikille ihanille muistoille.


Toisinaan tuntuu, että kun elämässä kaikki on vaan niin hyvin, niin mitään ei halua lähteä muuttamaan. Kun saa elämän tasaantumaan, niin yhtäkkiä onkin vaan tyytyväinen siihen toisinaan melko harmaaseenkin arkeen.


Kuluneena keväänä sen tasaisuuden sijaan haastoin itseni...


Rukoilemaan.


Nyt kun katsoo muutamaa kulunutta kuukautta, ei voi kuin ihmetellä sitä, miten joskus pystyi elämään (uskovaisena) elämää ilman rukousta!


Iso asia oli myös se, että aloimme kesäloman ensimmäisenä päivänä mieheni kanssa rukoilla yhdessä. Teimme siitä ensin viikoksi päivittäisen tavoitteen. Ja se on kantanut, yhdistänyt ja johdattanut meitä päivästä toiseen koko kesän. Ja jatkuu toki tästä eteenpäinkin... ;)


Hienointa on tässä kesässä ollut se, että olemme päässeet kesän aikana lähemmäs Jumalaa.
Kyllä!
Jumala on todellinen ja elää!


Olemme saaneet konkreettisia rukousvastauksia, olemme nähneet, kuinka ihmiset antavat elämänsä Jeesukselle, kuulleet kuinka Jeesus parantaa...


Alkavaan syksyyn lähdemme jännityksellä. 
Hyvällä sellaisella. ;)


Rukoilemme, että Taivaan Iskä voisi antaa meille ja meidän lähipiirillemme ihania kultahippusia taivaasta. Uskon, että niistä saamme myös myöhemmin kertoa...



Teille blogilukijoille haluan sanoa, että Jeesus rakastaa just sua!
Sellaisena kuin olet.


Oot timantti Isän kämmenellä, ja Isä katsoo sua ihaillen.
Just sellaisena kuin olet.


Sä saat ottaa Jeesuksen mukaan elämääs, ja sen jälkeen matka jatkuu kevyempänä.




Meidän ei tarvi olla yhtään enempää kuin me ollaan.
Isä rakastaa meitä. Isä rakastaa mua. Ja hän rakastaa sua! <3




Ihanaa alkavaa syksyä sinulle!


Ota Jeesusta kädestä ja juokse eteenpäin.
Aurinkoa päivääsi! <3




9 kommenttia:

  1. Kiitos kauniista sanoistasi ja Taivaan Isän siunausta!

    VastaaPoista
  2. Voi Riinaseni, sait äidinkin silmät kyyneliin kauniista sanoista ja kuvistasi...

    VastaaPoista
  3. Kommenttini katosi ilmeisesti taivaan tuuliin, kun netti katkesi? Poista jos tulee tuplana, vähän tökkii nyt.

    Tärkeysjärjestys uusiksi, mutta vähän erilaisella kokoonpanolla, kuten tiedät. Osittain samoilla linjoilla, että jotkin entiset asiat ei tunnu enää niin tärkeältä, mutta toisaalta koen jopa velvollisuudekseni mm. kirjoittaa blogitekstejä erinäisistä asioista. Toisinaan sitä ei ole tarvetta muuttaa mitään asioita elämässään ja toisinaan sitä ei ole voimia niitä muuttaa. Joskus on.

    Kauniita kuvia. Aina välillä sitä tajuaa miten isoja kontrastit voi elämässä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Mä koen, että blogikirjoittaminen voi olla oikeesti todella hienoa ja tärkeetä, mutta täysin motiiveista riippuen. Jos on vaan sellasta "ihanaa hömppäjuttuu", mitä usein tulee kirjoiteltua, ni onhan se eri, kuin pohtia syvällisesti kokemuspohjalta asioita. Se voi olla monille hyvinkin rohkaisevaa ja ainakin itselle terapeuttista. <3 Rukoilen teidän elämäänne siunausta ja varjelusta! Isä saakoon kohdata siellä, missä kuljette! <3

      Poista
    2. Niin juuri. :) Mutta, hömppäjututkin voi olla ihan terapeuttisia, vaikka niitä ei edes kukaan lukisi. Mutta niin ymmärrän kyllä pointin. :)

      Rukoukset kantavat, kiitos.

      Poista
  4. Ei ole ihme, että tuolla teidän työtahdilla bloggailu on jäänyt vähemmälle. Ootte tehnyt kuluneen kesän ja koko viimisen vuoden tosi tärkeää työtä Taivaan Isälle! Työ on kantanut nyt jo runsasta hedelmää, ja tästä on hyvä jatkaa. Tein usko ja se, kuinka elätte sitä päivittäin todeksi, rohkaisee myös monia muita - myös meitä. <3 Siunausta tähänkin päivään koko perheelle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Laura! <3 Kiva saada tällasta kannustuspostiakin. :)

      Poista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)