torstai 29. toukokuuta 2014

Kahden päivän yllätysremontti

Yllätyksiä on aina hauska saada ja järjestää muille.
Tällä kertaa oltiin järjestämässä sellasta. Ajatus tästä muutoksesta oli ilmoilla täällä blogissakin jo viime kesänä, mutta aika vaan loppui kesken kaiken muun rakennustohinan lomassa, joten maalit jätettiin odottelemaan tätä vuotta. 


Remontin kohteena siis oli pihapiirissämme oleva tilan vanha savusaunarakennus. Tämä on ainakin jostain pitkältä 1800-luvun puolelta. Tarkkaa alkuperää ei oo tiedossa...
Sauna on siis nykyisin meidän, mutta appivanhemmat ovat siitä kantaneet lämmitys- ja siivousvastuun ainakin tähän asti. Ja he olivatkin tämän yllätyksen saajina.


Lähtötilanne oli siis melko retro. Ei ollenkaan mun tyyliäni tai ainakaan väriäni, vaikkakin kaikki sointui kyllä mukavasti yhteen.


Joka tapauksessa nuo punaisen- ja oranssinkirjavat sävyt olivat saaneet häätötuomion. Toki saunatupa kaipasi remonttia jo kuntonsakin puolesta. Edellisestä pintarempasta kun oli tainnut vierähtää jo ainakin reilut parisenkymmentä vuotta.




Appivanhempien auton kaarrettua pihasta parin päivän reissulle me kannoimme rätit ja pesuaineet saunalle ja aloimme hommiin. Suunnitelmana oli maalata lattia, ikkunanpuitteet ja pari penkkiä...


Koska aikataulu oli kiireinen, maalit piti saada nopeasti kuivumaan. Kalusteet oli saatava lämpimään tilaan, eikä kuljetusvälineenä ollu muuta kuin traktori. Tavarat tukkikärryyn ja menoks. :)



Lattiamaali oli odotellu siis viime kesästä leikkimökin rakentamisesta asti tätä projektia. Maalina oli Tikkurilan Betolux Akva. Sävy on Thorvald Lindqvistin perinnevärikartasta 075X.



Ikkunanpuitteet maalattiin Helmi-kalustemaalilla, perinnevärikartan sävyllä 146X. Ovat siis hennosti harmahtavat. Kalusteet ovat hieman tummemmat, sävy 062X. Kyllä ilme raikastui valtavasti lattian ja ikkunoiden maalaamisella, mutta kuten remonteilla on tapana, tämäkin vähän laajeni. ;)


Yhtäkkiä alkoi nimittäin sattua silmään saunan ovi ja vanha puuhella seinineen... 
Ei muuta kuin isäntä maalikaupoille seuraavana päivänä työmatkallaan ja illalla maalisuti heilumaan.


Niin, ja kyllähän se sitten piti myös yhteneväisyyden vuoksi saunamökin ulko-ovikin maalata... Ulkokynnys jätettiin tarkoituksella maalaamatta. Jäi vanhaa vähän näkyviin...


Pieniä sisustushankintojakin ehdin käydä tekemässä lasten kanssa aamupäivällä isännän ollessa töissä.
Suurin osa kuitenkin tuvan sisustuksesta olikin ihan kohdillaan, ja vanhoja ihania esineitä löytyy joka puolelta...




Seinävaatteen tilalle piti keksiä jotain. Mulla oli visiona ikkunanpokaan vähän toisenlainen taulu, mutta kun aikataulu muutenkin veti tiukille, päädyin tällaiseen hyvin pikaiseen ratkaisuun...



Verhot ehdin pestä, mutta muuta niille ei tarvinnutkaan tehdä. 
Ovat ihanat tuollaisenaan virkattuine pitseineen.


Tällaista yllätyspuuhaa meillä... :)
Nyt kun on päivitys tehty tähänkin mökkiin, voi sitä sitten aina fiiliksen mukaan sisustella...



Kyllä loppumetreillä jännitti, ehditäänkö saada kaikki kohdilleen ennen kuin auto kaartaa takaisin pihaan, mutta hyvin ehdittiin. Ja yllätetytkin olivat ilmeisen tyytyväisiä muutokseen.
Kiirettä ja jännitystä oli, mutta nyt on kiva pyytää taas saunavieraitakin kylään.

9 kommenttia:

  1. Voih, kuin ihana ! Saunakutsua ootellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Jätätkö jonkun nimimerkin, niin tiedän kenet kutsua. ;)

      Poista
  2. Onpa ihana omistaa tuollainen saunatupa ! Tykkään kovasti kaikesta vanhasta, mutta päivitys oli tuohon tilaan oikein sopiva. Olis ollu mukava olla kärpäsenä katossa kun yllätetyt näkivät muutoksen ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo tää oli varsin hauskaa. Hyvin tietää nyt, miltä tuntuu niistä Tervetuloa kotiin -telkkariohjelman ihmisistä. Niissä kun remppa on vielä aika paljon suurempi. :D

      Poista
  3. Tosi upea! Varsinkin kun alkuperäinen hirrenpatina jätettiin seinissä ennalleen. Kaunista saunakesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehdottomasti haluttiin kunnioittaa vanhaa. Hirret tarvis vielä pestä, mutta nyt vain imuroin ne nopsasti... Aurinkoista kesää sinullekin!

      Poista
  4. No voihan jumpelijampeli ku on upea uudistus!!! Siis niin ihana saunatupa!

    VastaaPoista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)