sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kevätaurinko

Maaliskuussa aurinko on näyttäytyny jo monta kertaa. Ihanaa! 
Valokuvaaminenkin on taas erilaista, kun on tuota luonnonvaloa hiukan eri tavalla.


Meillä herkuteltiin naistenpäivänä kuppikakuilla.
Muffinitaikinan ohje löytyy Pikkuprinsessojen leivontakirjasta, jonka esikoinen sai joululahjaksi.
Tässä tuo ohje myös teille. Tämän hetken suosikkimuffiniohjeeni maun ja helppoutensa vuoksi.

Muffinit:
2 kananmunaa
2dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
110g huoneenlämpöistä voita
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria (alkup. vaniljauutetta)

1. Laita kaikki muffiniainekset kulhoon ja vatkaa sähkövatkaimella huolellisesti sekaisin. 
2. Jaa taikina paperivuokiin ja paista 25-30 minuuttia 160-asteisessa uunissa, kunnes muffinit ovat kullankeltaisia ja kimmoisia. Siirrä pelliltä ritilälle jäähtymään kokonaan.


Daim-kuorrute on Kinuskikissan ohjeella tehty.

1½ isoja Daim-patukoita
100g voita
1½dl tomusokeria
1 muna

1. Leikkaa Daim rouheeksi. Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä. Lisää tomusokeri ja muna vispilällä sekoittaen. Ripottele joukkoon Daim-rouhe. Siirrä kattila takaisin liedelle ja kuumenna sekoitellen, kunnes seos pulpahtaa. Laita kattila kylmään vesihauteeseen jäähtymään. Nosta sitten jääkaappiin ja anna olla viileässä, kunnes kuorrute on jähmettynyt paksuksi ja valumattomaksi.
2. Lusikoi kuorrute muffinien päälle. Leikkaa loput Daim-patukasta paloiksi ja laita pala jokaisen muffinin päälle. Säilytä viileässä.



Sitten vielä vähän keväistä tunnelmaa meen olkkarista. Piristevärinä on tällä hetkellä tuollanen viileä hento sininen.





Ihanaista sunnuntaita sinulle!
Me taidetaan pakata poppoo autoon ja lähteä mummilaan lettukesteille! Nam! :)

Ps. Muista osallistua edellisen postauksen arvontaan!



4 kommenttia:

  1. Mmm, näyttää ja kuulostaa herkulliselta! :) Ihania kuvia ja kaunista teillä, tuo pikkuinenkin sopii niin hyvin kuviin. ;) Pitäisi sopia treffit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei, eilen just keskustassa ajellessani ajattelin, että tarvis kyllä nähdä! :) Kiitos kommentistasi. :)

      Poista
  2. Vielä kun aloin ohjetta paremmin tarkastella niin miten monta Daim-patukkaa tuohon ohjeeseen siis tulee? Myydäänkö niitä nykyään joissakin paketeissa, oon nähnyt vain yksittäisinä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo, siis yksittäisinä, mutta pitää olla niitä isoja Daim-patukoita, joissa on kaks palaa samoissa kuorissa. Äitini soitteli samaa asiaa tänään, ku oli leipomassa noita... Täytynee selventää ohjetta, vaikkakin se oli Kinuskikissalla just noin. :) Eli kaupasta mukaan kaks sellasta kahden palan isoa Daim-patukkaa. :)

      Poista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)