torstai 14. marraskuuta 2013

Kirkkoreki

Muistin kerran nähneeni kellarin vintillä vanhan kirkkoreen.
Varovasti kyselin mieheltäni, millaisessahan kunnossa se reki on.
Saatuani selville, että se saattais olla ihan hienokin, aloin miettiä sille paikkaa...
Lasiterassille, olkkarin ikkunan taa sen vois kyllä laittaa...


Saatuani luvan tuoda sen terassille, isäntä sai käydä raahaamassa sen siihen. :)
Pyysin myös kyselemään vähän vaarilta reen historiasta. 
Reki on ollut suvun käytössä vuoteen 1967 saakka. 
Sillä on käyty mm. kirkossa ja kuljetettu väkeä rautatien varteen.
Pisin reellä kuljettu matka on ollut noin 70 kilometriä. Nykymittakaavassa aika pieneltä tuntuu tuo ihmisten elinpiiri...


Reki on nähnyt kyllä melkoisesti elämää. Alareuna on kuulemma mennyt rikki, kun hevonen oli juossut pienemmällä hevosella olleiden aisojen vuoksi liian lähellä ja potkinut juostessaan siihen... :)


Esikoiselle yritin maalailla kuvaa siitä, millaista elämä on entisaikaan ollut.
Yritin kertoa, kuinka ennen vanhaan reellä kuljettiin kovillakin pakkasilla ja välillä saattoi sataa lunta ja olla pimeää. Siellä sitten istuttiin vällyjen alla ja matkattiin tuiskussa eteenpäin...
Hetken aikaa kuunneltuaan tuo 3wee totes: "Voi ku hienoa! Meki voitas ostaa hevonen ja laittaa se narulla tohon kiinni." :)
Vois kyllä hymy hyytyä, kun joutuis vallan istumaan siellä reen kyytissä, vaikka kyllähän se elämyksenä oliskin hieno!





Tästä saa kyllä kivaa joulufiilistä, vaikka sitä valkoista maata ei vielä näykään.
Oon kyllä innoissani, että tällanen löytö oli ihan omassa pihapiirissä...
Näistä sais kyllä maksaa varmaan ittensä kipeeks, jos oikeen etsimällä lähtis ettimään.
Ja hienointa mielestäni on se, että tää on ihan oikeesti ollu suvun käytössä... <3




17 kommenttia:

  1. Oi vitsit. Mä oon aina ihmetellyt miten ihmiset tekee tollasia löytöjä, omasta kodistaan :) Ihan mielettömän upea reki. Kyllä tosiaan joulufiilis nousee. Olispa upeeta päästä tollasen kyytiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mäki ihmettelen, että ihmiset löytää omista nurkistaan kaikkia aarteita... :DD Mut tää kun on vanha maatila, missä asutaan, ni ihan kaikkee en oo ehtiny vielä koluta.

      Poista
  2. Voi upeus sentään, siis mikä aarre!!!

    VastaaPoista
  3. IIK!!! ♥ Ihana reki! ♥ Teit vuosisadan löydön. Sopii tohon niin hienosti. Ehkä pikkasen viherrän täällä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Ei syytä vihertää... :) Vaik kyllähän tuo hieno löytö oli... Kiva, kun jätit kommentin, niin löysin blogiisi. Oon mä siellä joskus vieraillu, mutta on vaan unohtunu...

      Poista
  4. Siis vau miten UPEA! Aivan kertakaikkisen ihanasti somistettu, todellinen löytö tosiaan! <3 Kiitos muuten viestistä vielä, toivottavasti saatais onnistumaan. :)

    VastaaPoista
  5. VOI WAUDE ! onnellinen puolestasi , reki on .... sanat loppuu kesken... KAUNIS !
    oli viimein pakko kommentoida tänne sinun blogiin .
    oman kännyn kautta seurailen, kurkkailen säännöllisesti kuviasi ja puuhastelua.
    mutta känny ei anna mun kommentoida, otin nyt sitten kannettavan esille että pääsee onnittelemaan.
    pikkuneiti on oikeassa, hevonen pihaan ja reki käyttöön :D
    Ihana kun olkkarin ikkunan takana tälläinen ILMESTYS !
    IHANAA RIINA !
    voikaa hyvin, siunaten :
    Tanjuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanjuska! :) Kiva, kun jätit kommentin, ja mukava, että seurailet blogiani. Ihanaa joulun aikaa teille! :)

      Poista
  6. Aivan ihana reki :) Olet kyllä tehnyt mahtavan löydön! Reki sopii tuohon niin täydellisesti :)

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihana blogi täältäkin löyty! Piti heti liittyä lukijaksi etten hukkaa tätä, ku sain heti joitaki hyviä ideoita täältä! ;)
    Ja aivan ihana tuo reki! Minäki pitkään luulin nähneeni tuolla ulkovajassa tuollasen vanhan reen ja suunnittelin jo käyttöä sille (koristeena), mutta ei siellä sitte ollukkaan, en tiiä mitä oikeen näin vai onko se viety mun huomaamatta pois.. :) Se kuulostaa niin mukavalle tuo entisajan elämä, että niitä on mukava miettiä ja kuulla/lukea tarinoita, mutta ei kyllä lopulta varmaan niin mukavaa oliskaan nykyajan mukavuuksiin tottuneelle! :)

    VastaaPoista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)