tiistai 6. elokuuta 2013

Namuset


Tällä talossa olis niin paljon kuvailtavaa, ettei aina oikeen tiedä, mitä kuvais... :)
Tällä kertaa vähän tyttöjen juttuja...

Esikoisen huoneeseen on kesän mittaan ilmestynyt vähän lisää minttua. Lieneekö leikkimökin maalauksista johtuvaa, että minttu kuuluu tämän neidin nykyisiin lempiväreihin... :) Kesän aikana melkeinpä mikä tahansa olis saanut olla kuulemma minttua.




Täällä huoneessa on oikeastaan vaan vanhoja huonekaluja. Siis osa mun lapsuudenaikaisia ja osa kirppareilta haalittuja... Maalilla, tapeteilla ja uusilla vetimillä on saatu paljon jatkoaikaa.
Esimerkiks tää keinutuoli oli puunvärinen ja kannessa joku "ei-niin-söpö" koira, mutta hiekkapaperilla ja maalilla siitä päästiin.... :)


Tuo ihana minttuinen pallokangas oli alelöytö, ja mitäpä muuta siitä sitten syntyikään kuin verhot.


Lampun tuunaus on tytön oma idea. Oikeastaan käytin samaa ideaa uudelleen, koska jo rivarikodissa vanha lamppu tuunailtiin näillä ruusuilla. Oli prinsessa innoissaan, kun huomas kerran, että ruusut oli päässy tähänkin lamppuun... :)



Sänky ja yöpöytä olivat jo vanhassa kodissa. 
Sänky on kirpparilöytö ja pienen ehostuksen jälkeen siitä tuli aika soma.
Tilkkupeiton tein joskus vuosi sitten, mutta sopii tähänkin huoneeseen...


Ja yöpöytä sai pikaehostuksen. Vanha pöytä, jonka etulevyihin liimasin tapettipalat. Ja vinkiksi, tuollaisia pieniä paloja tapettia saa esimerkiksi tapettikauppojen poistokirjoista tai pyytämällä mallipaloja rullista... ;) Pienellä vaivalla ja halvalla saa paljon ilmettä. Vielä kun olis ostanut uudet vetimet, niin olis piristänyt lisää.


Ja sitten sinne Willa Namuun.
Ihan ei oo valmiiks asti sitä saatu, mutta näillä mennään varmaankin ens kesään.
Tää syksy leikitään näillä, ja ens keväänä jatketaan sisustelua.

Talon lasiterassille tulevan kulmasohvan toinen osa pääsi evakkoon tähän mökin eteen siks aikaa, kun lasiterassille valetaan lattiaa.

Postilaatikkokin on odottanut varmaan toista vuotta, että pääsee "sitten joskus" leikkimökkiin. Nyt se on paikallaan. Ja postia odotellaan kovasti. :)


Mökkiin tuunailtiin myöskin pari vanhaa juttua.
Tällainen muovikalvopinnotteinen pöytä muuttui esikoisen käsissä mintun (!) väriseksi. :)
Revittiin kalvo irti ja tilalle maalia. Tyttö sai maalailla ihan itse, enkä korjaillu ees sudin jälkiä. On ihan ite maalattu...

Tällainen siitä sitten tuli...


Toinen maalauskohde oli tällainen vanha maustehylly, jonka mummo antoi aitan vintiltä.



Se maalattiin pinkiksi ja lisäsin vielä pariin kohtaan valkoisia pilkkuja. Nyt on kuin samaa sarjaa tuon pikkuhellan kanssa.


Settiin kuului myös pippurimylly, puuhaarukoita ja lusikoita... Kaikki olivat tummanruskeita, mutta sointuvat nyt paremmin mökin väreihin...
Mummilasta saatiin "tuparilahjaa" pinkkiä ja lilaa olevat astiat.
Nyt alkaa Willa Namun keittiö olla käyttövalmiina. ;)



Viime viikolla mökissä vierailleet vieraamme pääsivät jopa alennusmyyntiostoksille...


Puodin Auki/Kiinni-kyltti on ahkerassa käytössä. Neiti muistaa yleensä aina ovesta kulkiessaan kääntää sen joko "KOO niin kuin Kiinni" tai "AA niin kuin Auki". :)


4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia teiltä Villa Mansardista. Ja kaunis on myös leikkimökki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :) Täytyykin tulla taas vastavierailulle. Isäntä on tainnu teen blogia lukee ahkerammin ku mä. :)

      Poista
  2. Voi ihanuus millainen huone tytöllä :) On kyllä tuo leikkimökkikin niin karamellin oloinen, että suorastaan houkuttelee sisälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! Nuo karamellivärit vaan jotenkin kuuluu pienille prinsessoille. :)

      Poista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)