maanantai 10. kesäkuuta 2013

Ensimmäiset juhlat

Eilen meillä vietettiin lähisuvun kesken tupareita ja vauvan siunausjuhlaa. Meidän seurakunnassa vauvat siunataan, ei kasteta. Näin ollen meillä ei myöskään juhlittu ristiäisiä, vaan pastori kävi kotona siunaamassa vauvan.

Ja kuten prinsessoilla kuuluu, oli tälläkin pikkuneidillä pitsiä ja kimallusta ja ihanainen bolero mekon päällä. 


Suolaisena tarjottiin vuohenjuustopiirakkaa ja mummin tekemiä tuulihattuja aurajuustotäytteellä.


Suklaapohjaisen täytekakun välissä oli raparperikiisseliä, mansikoita ja valkosuklaamoussea. Ja päällä mascarpone-maitosuklaakuorrute. Täytteen ohje oli Kinuskikissalta.


Kakun koristeena ollut vauva on jo pitkälle kolmattakymmentä vuotta vanha, sillä se on koristanut jo omaa kakkuani vauvana. Ruusut ja kirjaimet tein marsipaanista ja pinnalle sivelin hiukan kakun koristeluun tarkoitettua glitteriä. Muutama mintunlehti päälle, ja valmista. :) Yleensä täytekakut tuottaa mulle kamalasti päänvaivaa ja stressiä, mutta tää oli yks parhaista ja helpoimmin valmistuneista.


Kakun lisäks makeaan tarjoiluun kuului tällaset prinsessaleivokset. Luin Sannan (klik) postauksen jokin aika sitten, ja idea oli heti valmis. Tein hiukan eri taikinalla, mutta maistuvia olivat. Toisissa päällinen on marsipaania ja toisissa vaahdotettua kinuskia. Lisänä oli sitten vielä rapeat valkosuklaapikkuleivät.



Ja nyt pääsette pienelle tupatarkastukselle. Eilen juhlien jälkeen esikoinen lähti mummilaan yökylään ja mä kiertelin ympäri taloa kamera kädessä. :)

Kuisti
Olohuone-ruokailutila
 Olkkarissa piristeväreinä on tuo roosan/vaaleanpunaisen/korallin yhdistelmä ja mintunvihreä. Ihanan raikkaat yhdessä.


Kirjastohuone

Kodinhoitohuone

Alakerran wc
 Alakerran vessaan saatiin viime viikolla tuo kiviseinä valmiiks. Samaten saunaan tuli sisustuskiveä ja ne saatiin paikoilleen. Pesuhuoneen ja saunan kattokin ehdittiin paneloida ennen juhlia. Saunassa on himmentimellä toimivat kuituvalot katossa. Seiniin tulee samaa lämpökäsiteltyä radiatamäntyä kuin katossa. Lauteiden suunnittelu on vielä vähän työn alla, mutta itse nekin varmasti tehdään. Aiempaan taloon isäntä teki itse lauteet ja tulivat maksamaan neljänneksen valmispaketista... Kun vaan uskaltaa lähteä itse kokeilemaan, ni säästöä saa varmasti.

Pesuhuone ja sauna
 Meidän makkariin tilasin tollasen ihanan rottinkisen sängynpäädyn täältä (klik). Toimii hyvin.
Makkari
 Samalla tilasin pari ruokapöydän viereen sopivaa lisätuolia ja keittiöön rottinkiset baarijakkarat. Niihin olis tarkoitus ommella kaikkiin valkoiset tai pellavanväriset istuintyynyt, nuo mustat kun vähän pistää silmään muusta sisustuksesta.
Yläkerran aulaa ja olkkaria

Askarteluhuoneeseen päätyi tällanen mintunvärinen suvun vanha pirttipöytä ja penkit.Vanhoja maalikerroksia näkyy lohkeilleista kohdista ties kuinka monta. Maalatakin sen kuulemma sais, mutta en mä malta. Musta se on söpö just noin. :) Kirjastohuoneessa ollut kattokruunu päätyi nyt tänne.

Askarteluhuone

Keittiön ja ruokailutilan välillä oleva seinäpätkä päällystettiin tuolla vaaleammalla sisustuskivellä. Keittiöstä puuttuu vielä koristelistat ja valolistat kaapeista.


Tässä vielä tämä pieni aamiaispöytä keittiöstä. Esikoinen usein muovailee tai värittää siinä, kun äiti touhuaa keittiössä.


Tässä pieni kurkistus uuteen kotiimme. Monet asiat hakevat vielä paikkaansa, mutta alkaahan tämä jo vähän kodilta tuntua. 

Nyt ukkonen jyrisee ja salamat välkkyy siihen malliin, että täytynee lopetella postaus, jos vaikka sähköt katkeaa...

10 kommenttia:

  1. Voi ihanuus sentään miten kaunista! On sulla siellä hiat heilunu, ku kaikki huoneet on kalustettu ja verhotkin jo ripustettu ikkunoihin! Toi eteisen tapetti on ihan henkeäsalpaavan kaunis! Tykkään siitä ihan hirmusesti! Ihania herkkuja oot myös loihtinu, namskis:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti!! <3 Kyllä täs toissailtanakin puoli kahteen sisustelin. :D Muut nukku ja mä nautiskelin yksinäni... Äiti ja iskä on ollu kyllä muutamana päivänä siivoilemassa ja auttamassa, mut onhan sitä hommaa tässä... :)

      Poista
  2. Onnea ja siunausta Riina sekä perhe !
    Kaunis on teidän koti , suloiset tyttöset 💕
    -Tanjuska

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana keittiö :) eikös se aina vähän mee niin että ne listat jää laittamatta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Niinhän sitä sanotaan. Senpä vuoks isäntä on päättäny, et meillä hommia painetaan entiseen tapaan. :D Tänäänki vettä satanut kuin saavista kaatamalla, mut siellä on vaan räystäslaudotuksia sun muita naputeltu. :)

      Poista
  4. Hieno talo ja leikkimökki teillä! Onnea uuteen kotiin. :)
    -Anu

    VastaaPoista
  5. Voi miten häkellyttävän kaunis koti teillä! :) Kiva kun jätit käynnistäsi kommentin blogiini, muuten en varmaan olisikaan tänne löytänyt. Aion kyllä käydä jatkossakin. Hei mistä olet hankkinut tuon kuistilla olevan näyttävän naulakon? Todella hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Tuo naulakko on Riviera Maisonin mallistosta. Ostin sen edullisesti paikallisesta liikkeestä loppuunmyyntialesta joskus rakennusaikana... Rivieralla on kyllä samantapaisia vieläkin... :)

      Poista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)