Pääsiäisen tunnelma syntyi tänä vuonna pastellisävyistä.
Valmisteluja tehtiin jo viikolla aiemmin. Isommat tytöt maalasivat ikkunoihin tipuja ja pupuja. Maalina käytettiin maitorahkaa. Keltainen väri saatiin aikaan sekoittamalla rahkaan sahramia.
Kaiken kaikkiaan pupusia hyppeli ikkunoissa kolmattakymmentä.
Nämä söpöt pupujussit tulostin täältä. Keskimmäisen kanssa sitten askarreltiin pupunauha ruokahuoneeseen.
Ekaluokkalaisen koulussa ompelema puputyyny pääsi koristamaan olohuonetta.
Pääsiäisherkkuihin kuuluu meillä perinteisesti pasha ja mämmi. Lapsuudenkodistani on "perintönä" siirtynyt tapa piilottaa pääsiäisenä lapsille suklaamunia, joita sitten saavat joka päivä etsiä. Tänä vuonna tytöt muistivat tuon tavan jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä, ja huolehtivat siitä, että suklaamunat varmasti muistetaan ostaa kaupasta.
Pääsiäisenä ehdin myös vähän ommella ja pääsin käymään jopa hiihtämässä hankikannoilla ekaa kertaa vauvan syntymän jälkeen.
Vauva sai itselleen farkkumekon, jonka yläosaan kokeilin kuminauharypytyksiä.
Ostin taannoin kaksoisneulan, ja sitäkin pääsin tähän mekkoon testailemaan. Täytyy todeta, että sillä saa kyllä viimeistellyn näköistä jälkeä!
Raglanhihojakaan en ollut ennen tehnyt, joten tämä mekko oli oikein testikappale monessa mielessä. Raglanien kanssa ongelmaksi osoittautui pääntie. Koska tein mekon tyypilliseen tapaan ilman kaavaa, jouduin niin sanotusti kantapään kautta tekemään kaula-aukon, mutta lopulta siitä tuli oikein hyvä.
Jo ennen vauvan syntymää ompelin keskimmäiselle hupparin ja leggarit.
Kun sitten vauva syntyi, tein hänelle myös samantapaisen collarin. Kaupoissa ei tunnu juurikaan olevan 50-62cm collareita tai huppareita, ja talvipakkasilla niitä pienillekin tarvitsee.
Siispä tuumasta toimeen.
Usein otan jostakin jo olemassa olevasta vaatteesta hieman mittoja tai mallia, ja lähden sitten piirtämään omia kaavoja. Niin tälläkin kertaa.
Ja valmista tuli.
Koska isomman neidin settiin kuului myös leggarit, tarvitsi vauvakin tietenkin omansa.
Ja pipo päähän pakkasella...
Viimeistely on kaiken a ja o. Vaatteisiin tuli "merkkilaput". Vaatteiden saumat ompelin vielä päältä siistimmän lopputuloksen saamiseksi.
Niin alkaa pääsiäinen olla tältä vuodelta taas juhlittu.
On uskomatonta, että minä ja sinä oomme Jumalalle niin kallisarvoisia, että meistä maksettuja "lunnaita" ei voinut maksaa rahalla vaan Jumalan Pojan verellä. Sä oot Jumalalle niin tärkeä, että Hän oli valmis antamaan oman Poikansa ristille kuolemaan, jotta sä et joutuisi eräänä päivänä kadotukseen, vaan pääsisit taivaaseen. Ja kuinka hienoa on myös se, että Jeesus voitti kuoleman ja nousi ylös kuolleista.
Meidän kaikki pahat teot ja sairaudet on jo kärsitty ja sovitettu.
Puhdas sydän ja terveys on meille luvattu, kun vain uskomme Jeesuksen tekemään sovitustyöhön.
Näissä ihanissa pääsiäisen tunnelmissa on hyvä jatkaa alkaneeseen viikkoon ja odotella lisääntyvää valon määrää.
Kyllä olet Riinuli taas tehnyt ihania settejä pikkuväelle...
VastaaPoistaihastelee Äitiliini
Kiitos. <3
PoistaOletpa tosi kauniit setit tehnyt pienille! Niin kauniita molemmat! Kaksoisneula on ihan ehdoton, sillä saa niin siistiä jälkeä! Myös kuminauharypytys näyttää oikein onnistuneelta!
VastaaPoistaKiitos kovasti! On kyllä kiva, kun saa kaunista jälkeä ja onnistumisen iloa näistä pikku näpertelyistä. :)
Poista