sunnuntai 30. marraskuuta 2014

1. adventti

Eilinen päivä vierähti Putiikki Santellin pihapiirissä pidetyillä joulumarkkinoilla.
Kiitos teille kaikille, jotka kävitte ostoksilla, kahvittelemassa ja hakemassa joulutunnelmaa.


Tapahtumassa oli useita "näytteilleasettajia", niin yrityksiä kuin yksityisiäkin käsityöläisiä.


Putiikki Santelli on hiljattain avattu ihastuttava naistenvaateliike Porissa. Omistaja on täältä blogimaailmastakin varmasti monelle tuttu Ruutuoven takaa -blogista. :)




Sannalla on ihana sisustustyyli ja liiketila onkin kaunis ja huolella sisustettu.








Itse olin tapahtumassa Oriflamen tuotteiden kanssa ja kivasti kauppa kävikin.




Myynnissä oli myös joulukortteja ja kalentereita.



Kierrätysmateriaaleista tehtyjä koruja.





Toinen ystäväni oli paikalla ihanien leivonnaisten kera.



Seurakunta oli mukana pitämässä kahviota ja myymässä myyjäistavaroita lähetystyön hyväksi.





Tänään on pitkästä aikaa ihan vaan kotipäivä.
Ensimmäinen adventti.




Tunnelmallista joulun odotusta!


maanantai 24. marraskuuta 2014

Joulumarkkinoille

Tulevana lauantaina 29.11. kutsun teidät kaikki Putiikki Santellin pihapiiriin joulumarkkinoille.
Luvassa on paljon kaikkea kaunista ja tunnelmallista.


Markkinoilla on niin käsitöitä, vaatteita, sisustusta, leivonnaisia kuin kosmetiikkatuotteitakin.
Itse olen tällä erää paikalla edustamassa viimeistä... ;)

Varaa mukaasi käteistä, sillä pienyrittäjillä ei välttämättä ole maksupäätemahdollisuutta.

Tunnelma tulee olemaan varmasti huikea!
Putiikki Santelli on ystäväni perustama ihana, uniikki naistenvaateliike Porin "kymppärissä" vanhassa puutalossa. Tuotteita niin By Pia´sin mallistosta kuin Creamiltakin... Ja nyt lauantaina siis paikalla monen monta muutakin yrittäjää eri aloilta.

Nähdään lauantaina klo 10-16 välillä!
Tervetuloa! :)

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäivänä

Meillä isänpäivä on kulunut rattoisasti kotosalla.
On vaan oltu ja lepäilty rauhassa oman perheen kera.


Meidän iskä ei oikeastaan pidä perinteisistä kermakakuista, joten en viitsinyt lähteä sitten edes sellaista väkertämään.
Sen sijaan marenki on kova juttu. ;)


Ollaan seurattu Koko Suomi leipoo -ohjelmaa, ja siellä muistin hiljattain olleen myös pavlovaa. Onneks nuo reseptit löytyy netistä. Täyte muodostui siitä, mitä kaapista löysin. :)

Pavlova

3 valkuaista
0,5 tl suolaa
210g sokeria (siro)
3/4 tl etikkaa
1 tl vaniljasokeria


täyte
2dl kermaa vatkattuna
1/2 pkt vaniljatuorejuustoa

koristeeksi
viinirypäleitä
granaattiomenaa
Marianne Crush


1. Vatkaa valkuaiset ja suola kovaksi vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon 1/3 sokerista ja jatka vatkaamista, kunnes seos on jähmeää. Sekoita joukkoon vaniljasokeri, etikka ja loput sokerit.
3. Kostuta paperi vedellä ja pane se pellille. Pursota marenki tähtityllalla paperin päälle noin 8cm halkaisijalla. (Pohja + reunat siten, että muodostuu "kulho")
4. Paista uunin keskiosassa 100 asteessa noin tunti. Marengin on oltava ulkopinnalta kuivaa, sisältä sitkeää.
5. Poista paperi ja anna jäähtyä.
6. Vatkaa kerma, lisää tuorejuusto/rahka/tms. Täytä marengit, koristele ja tarjoa.


Olivat kuulemma täydellisiä. ;)
Iskä sanoikin kahvipöydässä, että oli salaa toivonut saavansa marenkia.
Lapset oli leiponu hoidossa ihania keksejä isille. (Kiitos hoitotäti, hyviä olivat. :) )

Onnea vielä kaikille isille!
Ootte tärkeitä lapsillenne sekä lastenne äidille!