sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Pilkahduksia pihalta

Täällä on oltu pihalla aika lailla niin paljon kuin vaan säät on suosinu.
Ja nyt kun postausta varten katselin huhtikuullisia kuvia, ilokseni huomasin, että onhan tässä muutostakin tapahtunut. :)


Toki työtä on vielä aivan järjettömästi, että sais edes koko pihan jotenkuten käytyä, mutta kyllä piha jo paikka paikoin alkaa vaikuttaa lupaavalta.


Terassi on edelleen ilman kaiteita, koska ilmankin on pärjätty. Ei oo viittitty käyttää vielä aikaa niihin, kun muitakin kiireellisempiä projekteja löytyy... Ehkä ne kaiteetkin siitä sitten ilmestyy. ;)


Hyvin tuttu näky ollut viime päivinä nuo kottikärryt... Multaa tuotiin pihaan kyllä lähinnä traktorilla, mutta kun se haettiin vanhan pellon paikalta tms. niin siinä on kiviä ja juuria sun muuta aikas tavalla... Niitä on sitten saanu kärräillä pois.


Terassin alapuolelle tehtiin pengerrys luonnonkivistä. Laitan siitä sitten myöhemmin tarkempaa kuvaa, mutta tästä nyt näkee hieman. Pengerryksen alapuolelle tasoitetaan nurmikko, jota varten on tuotu myös aika monta traktorikuormaa maata.



Piha näyttää nyt tältä! Ei ihan heti työt lopu. :D


Vähän tehtiin myös kalustehankintoja. Lapsuudenkodistani tuotiin tänne meille suuliin muutama vuosi sitten vanha keinu säilytykseen "jossitäjokujoskustarvitsee". Sieltä se on jotenkin ajautunut meen pihaan. Se oli kyllä niin järkyttävä näky noiden rikkinäisten, kulahtaneitten, sateessa lojuneitten pehmusteittensa kanssa, että olin valmis vaikka yksin kantamaan sen kaatopaikalle.


Mutta taas kerran kävi toisin. Mainoksesta osui silmääni keinunpehmustesetti, ja ajattelin, josko se auttaisi ensihätään. Ja niin se vain sai tuokin keinu vielä jatkoaikaa...


Terassille hankimme pari kansituolia auringonottoa varten.
Ja pengerryksen reunaan istutettiin kaksi rautatieomenapuuta. Ovat ihania, kun vähän kasvavat ja oksat kaartuvat alaspäin.


Ja sitten vielä pihan sisääntulosta projektikuvia.
Blogissakin monesti nähty wanha pyörä toivottelee tilapäisaidan päässä tulijat tervetulleiksi...


Sen jälkeen näky onkin ollut aika lohduton. 
Paahteisella paikalla olevat sammalet kuivuivat viime kesänä aika pahasti. Jotain oli tehtävä...


Kallioiden vasemmalle puolelle eli pihaantulon suuntaan istutin alppiruusun, Rhododendron 'Helsinki University'. Nuppuja taisi olla heti alkuun 13.


Nyt se on täydessä kukassa, ja täytyy sanoa, että on hieno!
Näitä vois olla vaikka enemmänkin...



Alppiruusun jälkeen on siis kalliota. Pitkään pähkäilin, mitä niiden kanssa pitäisi tehdä.
Olisivat hienot sammaleisina, mutta kun ennen rakentamista alueelta kaadettin metsä pois, kalliot saavat enemmän valoa ja ovat ruohottuneet. Sammalet on myös kuivuneet rumiksi...


Lopulta päädyin repimään sammalmattoja pois. Ajattelin, että ainakin paikoittain voisi ottaa pois ja väleihin istutella vaikka havukasveja. Jälleen kävi toisin... :)


Nimittäin sanonta kuuluu, että nälkä kasvaa syödessä... 
Meille taitaa tulla aika paljaskallioinen sisääntulo.


Suurin osa kallioista näyttää olevan hienoa sileää loivasti laskevaa kalliota. 
Uskoisin, että joskus muinoin meri on sen hionut, sillä jo muutama vuosi ennen rakentamisen aloittamista museovirasto teetti meidän mailla kaivauksia. Niissä kävi ilmi mm. se, että maakerrostumien perusteella tässä on joskus voinut olla merenranta. Nykyisin sinne merenrantaan on varmaan reilut 30km, että ei se nyt ihan hiljattain oo ollut. :)
Mutta asutaan kuitenkin vanhalla merenrantatontilla. ;)


Siltä osin kun tuo kallio oli lohkeillut ja siinä oli tuollaisia koloja, ajattelin istuttaa kivikkokasveja. Mutta suurin osa kalliosta jää siis ihan kallioksi.


Tämän parissa oon nyt sitten nyppinyt ainakin viimeisen viikon... :)
Tänään sain istutettua kukkia sinne, ja pakko oli ottaa muutama kuva teille, vaikka ilta-aurinko ei tähän enää kunnolla osukaan.


Huomenna alkaa uus viikko. Saa nähdä, miltä piha näyttää viikon päästä. Nyt on nimittäin ekat nurmikot kylvetty ja hiukan on jo itänyt!

Niin, ja vielä aivan lopuksi, saatiin viettää muruseni kans yöks vuorokausi ihan kaksin. Naperot oli ekaa kertaa molemmat yötä poissa. Pienempikin (pian 1v. 4kk) oli vasta ekaa kertaa poissa, mut hyvin pärjäs.
Ja oli kyllä mukava lomanaloitus, kun saatiin viettää vähän parisuhdeaikaa. Kiitos mummi ja ukki lastenhoidosta! :)