tiistai 9. tammikuuta 2018

Joulutunnelmia 2017

Meillä oli pitkästä aikaa valkoinen joulu.




Joulua vietettiin meillä suvun kesken. Ensin päivällä syötiin riisipuuro.

Sen jälkeen kävimme joulusaunassa.
Joulutunnelmaa oli myös savusaunan eteisessä, 
jonne koristelimme tyttöjen kanssa pienen kuusen.


Joulukattauksissa käytin koristeena kuusenoksia.





Jouluruokailun jälkeen osa väestä lähti sammuttamaan kynttilöitä savusaunalta. 
Lapset löysivät sieltä Hilja-tontun jättämän kirjeen.

Kirjeessä Hilja-tonttu kertoi olevansa sen verran ujo, että ei uskaltautunut sisälle, mutta oli jättänyt joululahjat portaille. Hilja-tonttu pyysi lapsilta apua lahjojen jakamisessa ja kiitteli lämpimistä löylyistä.
Melko vauhdikkaasti kynttilänsammutusväki palailikin sitten saunalta takaisin, 
ja riemunkiljahdukset olivat melkoisia... ;)










Nyt alkaa olla joulu siivoiltu pois, ja seuraaviakin juhlia jo vietetty...
Siunattua alkanutta vuotta sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)