Uusi vuosi on kiirehtinyt jo pitkälle,
joulut tuli ja meni,
mutta blogimaailma on lähes hautautunut kiireen taakse.
Ruuhkavuodet. Tiedän todella, mitä se tarkoittaa!
Pienempi neiti täyttää ensi viikolla kolme vuotta!
Tähän asti on nukuttu vielä pinnasängyssä, josta toinen laita on vaihdettu matalaksi. Neiti on kuitenkin lähes joka ilta sanonut, että "aita" seinän puolella häiritsee häntä.
Niinpä äiti teki lupauksen, että ennen synttäreitä vaihdetaan ison tytön sänky.
Siinäpä sitä sitten oli työtä. Halusin vanhan sängyn. Yksi ostettiinkin jo parilla kympillä viime kesänä, mutta se päätyy todennäköisesti jonnekin ihan muualle, koska ei ollut aivan sellainen, jota hain.
Tänään sitten lopulta kävimme ostamassa vanhan sängyn, joka oli jo valmiiksi kunnostettu.
Sinne se prinsessa meni nukkumaan. Saa nähdä, miten uni maittaa... :)
Alkuvuosi on meidän perheessä juhlan aikaa. Tammikuussa vietettiin esikoisen 6-vuotissynttäreitä, ja itselläkin taas vuosi lisää mittariin... Ens vuonna sitten ehkä vähän isommat pirskeet... ;)
Esikoisen kaverisynttärit vedettiin melko matalalla profiililla, koska itse olin tuolloin keuhkokuumeessa. Sairastelukierre jatkuu edelleen, mutta toivon mukaan tunnelin päässä oleva valo lisääntyy...
Isäntä oli eilen tuonut tällaiset yllätykset keittiön pöydälle. Kyllä piristää mieltä, kun jostakin ihan tosissaan yllättyy... :)
Ihanaa lähestyvää ystäväpäivää! Keksitään pieniä ylläreitä arjen keskellä.
Kyllä tuossa sängyssä pitäisi unen hyvin tulla :) Todella kaunis!
VastaaPoistaKiitos! Hyvinhän siellä onkin nukuttu! :)
PoistaMinustakin valkoinen vanha sänky on kaunis. Uskon että uni tuli. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.
VastaaPoistaKiitos. Kyllä se uni on hyvin siellä tullut! :) Ja tervetuloa tänne meille. Poikkean Aurinkokujalla pikimmiten! ;)
PoistaIhana huone neidillä ja upea kakku!
VastaaPoistaKiitos paljon! :)
Poista