torstai 22. lokakuuta 2015

Pitkästä aikaa kameran takana

Heissan!

Eilen tuntui pitkästä aikaa siltä, että halusin ottaa kameran käteen ja luoda muistoja.


Kulunut syksy on ollut niin täynnä touhua ja tohinaa sekä hyvässä että huonossa, että rentoutumishetket on ollu aika vähissä... Nyt meillä vietellään parhaillaan syyslomaa, ja lomaviikon ollessa puolivälissä, alkoi tuntua siltä, että olis mahdollisuus tehdä jotain mistä oikeesti nautin.



No, sehän on tietty valokuvaaminen.
Räpsyjä toisensa perään. ;)
Aivot narikkaan ja visuaalinen silmä töihin...



Isompi neiti sai taannoin oman "koulupöydän", vaikkakin koulun alkuun on vielä pari vuotta.


Tyttö on kuitenkin nyt niin innostunut lukemisesta ja kirjoittamisesta, että täytyyhän siihen harrastukseen (ainakin näin äikän open mielestä) kannustaa oman pöydän hankkimisella...









Pöytä oli jälleen kirppislöytö. Edellinen omistaja oli sen kunnostanut meille valmiiksi. ;)
Paksu 80-luvun keltainen maalikerros oli poistettu, ja jätetty pinta kauniiksi puun väriseksi.
Ensin vähän vieroksuin tuota punertavaa puun sävyä, mutta tytön mielestä se oli juuri hyvä.
Nyt on omakin silmä tottunut niin, että en sille malta mitään tehdä.







Tän pöydän ääressä tulee toivottavasti sitten myös opiskeltua ahkerasti, kun sen aika koittaa.
Nyt tuntuu, että huone on valmis. 
Pöydälle oli koko ajan mielessä paikka, mutta nyt kun sopiva osui kohdalle, se täytyi hakea kotiin... :)

4 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavan pöydän ootte löytäneet! Kyllä tuon pöydän ääressä varmasti läksyt luistavat sutjakkaasti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin mäkin toivon. ;) Toistaiseks siellä on kirjoiteltu salaisuuksia päiväkirjaan...

      Niin, ja arvaapa vaan, onko pienempi neiti nyt sitä mieltä, että hänenkin huoneeseensa tarvitaan pöytä. Ison tytön pöytä... :D No sitä saa odottaa ihan rauhassa. Nyt mennään vielä pikkutytön huoneella muutama vuosi.

      Poista
  2. Kaunis pöytä! Eikä se kaipaa kyllä mitään pintaansa, kaunis on juuri noin! Iloa syksyynne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! :) Niin kiirettä ollut, etten ees ehtinyt vastailla, vaikkakin kommentin luin... :) Siunattua ja aurinkoista syksyä teille! :)

      Poista

Kiva kommentti saa aina hymyn huulille. :)