perjantai 12. kesäkuuta 2015

Ensimmäinen vuosi, kun omenapuut kukkii ja ruoho vihertää

Tää kevät on ollu ihanaa katsella, kun pikkuhiljaa piha alkaa kukoistaa.
Viime kesänä oli pihassa sellaset myllerrykset, että ei voinu keväällä katsella ruohon vihertymistä, mutta tänä keväänä tilanne onkin jo toinen.


Yhtä ihanaa on myös ollut katsella, kun viime kesänä istutetut omenapuut kukkii valkoisenaan.


Nuppuja oli aivan valtavasti, ja viileiden säiden vuoksi puut olikin pitkään vaaleanpunaisia, kun kukat oli nupullaan.


Kiviaidalle istutetut kivikkokukat on selvinny ekasta talvestaan...



Kiviaidalle laitettiin myös tuollainen kaariportti. Sen molemmin puolin istutin köynnösruusut (New Dawn), jotka toivon mukaan kiipeilevät tuossa kaaressa...







Tänään on ollu eka vähän lämpimämpi päivä. Tuli jopa sellanen ajatus mieleen, että tarviskohan orvokkien kaveriks hankkia jotain kesäkukkiakin... ;) Ajatuksen tasolla tosin edelleen olen...


Mikäli muistat viime vuoden kuvista, meidän pihassa sisäänkäynnin toinen puoli on kokonaan paljasta kalliota. Sen siistiminen jäi viime vuonna vielä vähän kesken, sillä ideat loppuivat.
Nyt ostin riippuvan koristeomenapuun, ja istutin sen tuonne kallioiden väliin jäävään kuoppa-alueeseen. Saa nähdä, onko liian kostea paikka, jos vesi makaa siinä kauheesti, mutta kokeiltava ainakin on.




Koristeomenapuun juurelle istutin vaaleanpunaisen kärhön. Myyjä antoi hyvän vinkin, ja mä tein työtä käskettyä. :)
Ehdotti, että kun laittaa kärhön, saa puuhun vielä "toiset kukat" myöhemmin kesällä. Nyt sitten vaan odotan, että kärhö kasvaa, ja alkaa kukkia...




Puuliiterin edustaan kylvettiin ruoho, mikä on tän kuvan ottamisen jälkeen alkanut jo kyllä vähän vihertää...


Ja pihan rajalle ojan reunaan haaveilen hortensia-aidasta.
Rivi syyshortensioita, ja molemmissa päissä riviä norjanangervot...


Kas, tää on jäänyt kääntämättä oikein päin, mutta älkää antako sen häiritä. Siinä on mulla muistissa tuo lajike, jos sitä joskus tarvitsen... :)







keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Meillä on kesäloma

Heissan!

Täällä on vietelty puolisentoista viikkoa lomaa, ja täytyy todeta, että se on mennyt ihan yhdessä hujauksessa! Touhua kun täällä aina riittää, oli loma tai ei...


Sain loistavan idean tulla ulos iltapalalle, kun lapset nukkuu, ja isäntä häärii rakennuspuuhissa - tällä kertaa huvimajaa pystyttämässä tien toisella puolen... Noh, tiedä kuinka loistava idea oli, nimittäin ei täällä yksin tarvitse olla. Ininää kuuluu korvan juuresta jatkuvasti. Ai niin, kesään kuuluu nuo hyttyset! ;)


Tulin kirjaamaan tänne ylös uuden reseptikokeilun. 


Mangojuustokakku

Pohja
100  g voita
1  dl sokeria
1  muna
2 1/2  dl vehnäjauhoja
1  tl leivinjauhetta

Täyte
2  prk  (à 200 g) maitorahkaa
2  rasiaa (à 200 g) mangotuorejuustoa
1  tl sitruunamehua
2 1/2  dl sokeria
1  rkl vaniljasokeria
1  dl perunajauhoja
5  munaa

Valmistusohje
1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri.
2. Lisää muna ja jauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi.
3. Pohjusta leivinpaperilla halkaisijaltaan 24 cm:n (toimi myös isommassa vuoassa) irtopohjavuoka. Voitele vuoan reunat. Taputtele kakkutaikina vuoan pohjalle ja reunoille jauhotetulla kädellä. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

4. Yhdistä kulhossa kaikki kakun täytteen aineet. Vatkaa seosta sähkövatkaimella n. 3 min, kunnes se on tasaista ja kuohkeaa. Kaada täyte taikinapohjalle.
5. Paista juustokakku 175 asteessa uunin alimmalla tasolla kypsäksi, 50 - 60 min. Peitä kakku paiston puolivälissä leivinpaperilla, ettei pinta tummu liikaa. Anna kakun jäähtyä kylmäksi vuoassa. Irrota kylmä kakku varovasti vuoasta.

MANGOMELBA
1 prk säilykemangoa valutettuna
n. 100g tomusokeria
1 tl sitruunamehua
sopiva loraus hedelmäistä mehua

1. Soseuta mango, tomusokeri ja sitruunamehu tehosekottimessa.
2. Lisää hedelmämehua, kunnes soseesta tulee valuvaa, muttei liian löysää.
NAM!


Ihanan raikas kokonaisuus.
Vaikka kakku kuulostaa tuhdilta, se oli mielestäni kuitenkin aika kevyttä syötävää. Siis jollei kaloreista välitetä. ;)


Meillä on vasta pari kertaa syöty terassilla. Ei oo oikeen ilmat suosinu, mutta toivottavasti ne tästä lämpenee.


Tuohon lasiterassille sain hienon pöydän! <3
Miehen veljeltä saatiin viime vai peräti jo toissa kesänä vanha harmaa ovi. Tiesin heti, että siitä tulee pöydän kansilevy, mutta otti aikansa, että se sai jalat alleen. No nyt keväällä, kun oli tulossa enemmän vieraita, tarvittiin pöytäpaikkoja, ( jos olisi ilmojen puolesta voitu syödä ulkosalla), ja niin se pöytä valmistui. Isäntä suunnitteli ja toteutti. Kyllä se niin hyvin tietää mun makuni, kiitos! <3 


Vielä olis terassissa vähän laittamista. Lattian pintamateriaali on edelleen pohdinnassa. Isomman puuterassin kaiteet pitäis myös tänä kesänä nikkaroida.
Ja kun tota terassia löytyy useampi kymmenen neliötä, ni siinä riittää myös pesemistä ja öljyämistä. Sen aika koittaa heti, kun vaan talo saadaan maalattua.

Niin, täällä on isäntä viettänyt viime ajat taloa maalaten. Talossa kun on ollut vasta tehdasmaalit seinissä... Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella. Mulla sen sijaan riittää noissa ikkunoiden pesuissa vielä monen monta tuntia hommaa...


Meillä on vietetty mun siskon häitä, kevätjuhlia ja ties mitä puuhia. Seurakunnan lastenleirin suunnitteluihin on vierähtänyt ekat lomapäivät, mutta eiköhän tässä ehdi vielä ottaa ihan lomankin kannalta.

Kuvia oon räpsinyt urakalla, ja toivonkin ehtiväni niitä tänne latailla näinä päivinä.
Kiva, kun poikkesit täällä taas! :)
Jätähän kuulumisia ja terkkuja käynnistäsi. :)